Hyvää Joulua!

Rauhaisaa Joulun aikaa kaikille blogin lukijoille, koirakavereille, koirien emännille ja isännille! Toivon myös paljon ihania hetkiä rakkaitten ihmisten ja koirien kanssa myös tulevalle vuodelle 2015!

 

Meillä vietetään Rakan puolesta melko hampaatonta Joulua, mutta sehän kuuluu tähän elämänvaiheeseen. Uusi vuosi, uudet hampaat!

Rakan kanssa yökylässä

Yes, my name is Rakka ja syön kenkää.

Oltiin Rakan kanssa reissussa, yksi yö ihan oudossa paikassa! Miekään en ollut vielä kertaakaan ollut siellä... Olin siskon tykönä yökylässä ja siellähän oliki jänskää. Kaupungissa mentiin taas hienosti ja toiset koirat ne vaan jaksoit pöristellä Rakalle ja tämä poika vaan korvat höröllään mietti että " miksi kaikki vaan pörrää ja vinkuu, eikö ne ossaa haukkua?" 

 

Yö meni myös ilman sen isompaa draamaa, mitä nyt mie olin herännyt yöllä unissani touhuilemaan sitä sun tätä ja Rakka oli tullut minun päälle nukkumaan. Itse en ole tiennyt mitään yöllisistä tapahtumista, joten eipä voi poikaa enää jälkeen päin alkaa torumaan. 

 

Niin ja pitää ehkä pyytää anteeksi Rakalta, että kutsuin sitä kaupungissa epähuomiossa pökäleeksi. Minulla on hieman erikoisia lempinimiä koirille, joten pökälys on yksi niistä. Pökälys tarkoittaa lähinnä pötkylää ja on täysin rakkaudella annettu, ei lainkaan alentavassa tarkoituksessa. Ehkä ei ohikulkijat tätä tienneet. Sori. . . .  Ups.. anteeksi. .

 

Rakka on minulle oikein rakas, sen takia me mennäänki joka paikkaan yhdessä. Ja automatkailu sujui myös mukavasti. Vajaan 5 Tunnin ajomatkan poika nukkui varapetin patjojen välissä takapenkillä, siellähän sillä oli turvallinen olla turvavöihin köytettynä.



Niin, kerro vaan äiti mitä sulla oli asiaa...?



Hampaita kutistaa...(eli kutkuttaa)



Äipän kans koirapuistossa.

Isopoika

Uneksin.. en uneksi.. Uneksin.. en uneksi.. Uneksin...

 

Tässäpä mie pötköttelen korva tarkkana, äiti kuvittelee, että mie olen unessa, mutta kyllähän mie koko ajan vahdin sen liikkeitä. Olen vain niin huomaamaton, että äiti meinaa joskus kompastua minuun. Mie en oikein muista ilmoittaa siitä, jos parkkeeraan itseni äidin jalkoihin. Aina on riittävästi aikaa nukahtaa äidin jalkoihin, siinä kun se tiskaa tai syö tai vaikka laittelee hiuksia. Se perhana on vaan joskus niin meneväinen, että mulla alkaa potuttaa, kun ei mihinkään voi oikein asettua rauhassa. Aina joutuu nousemaan ylös ja lähteä äidin perään. Kyllä mie sitten jään nukkumaan sängyn alle, kun otetaan pikkupäikkärit äipän kanssa. Niin ja ossaan mie sitte asettua, kun nään että äitikin kattelee vaikka telkkua tai tekkee jotai hommia läppärin ääressä. Joskus kuunnellaan älypuhelimella radiotakin. 

 

Sitten kun minun pittää yksin jäädä, niin eihän mulla mitään hätää täällä kotona ole, miehän olen iha rauhassa enkä ole hajottanutkaa mitään. Kyllä mie tiedän, että äiti tulee takasin. Sulopoika taisikin sitten olla vähän villimpi tapaus, se ainaki kertoo mulle kaikkia hurjia tarinoita. Oli se kerran maistanu lattialistaakin! Hyvänen aika sentään! Ja sohvaakin se oli joutessaan pureskellut. . . . Kauhistus. . . . Oli se yhden kukankin kaatanut, mutta siihen oli hyvä syy: kukan oksilla roikkui joulupalloja. Kuka tervejärkinen koira voi vastustaa joulupalloja? Varsinki kun niistä ihanista kiiltävistä palloista näkee oman naamansa, et siekää vois vastustaa kiusausta! Hei ja toiseksi, äidin mielestä se oli iha hauska juttu, kun joulupalloista tuli Sulon käsittelyn jälkeen diskopalloja, joista tuli hyvä joulukoriste: laittaa vaan pallot lasimaljakkoon ja ledivalot perään, ja tatta da daaa: jouluinen valokoriste!

Talven ihmemaa...

Tässä jossain se on....

Rakan täydellinen lumisukellus!

Rakka selättää lumipallon.........



"Lumen etsintä" on taitolaji....


 

Hassu poika...

Voisin jatkaa aiempaa blogipostausta mukaillen, että "mitä isot edellä, sitä pienet perässä"... Rakka on niin mainio pikku vilkeri, että melkein voin nähdä kuinka sen päässä raksuttaa kaikenlasia ajatuksia.

 

Viimeksi tänään aamulla seurailin Rakan "ajatuksenjuoksua".... Siinä se poika istuu lumihangessa tarkkaavaisena korvat on terävästi pystyssä. Klo on 4:45 ja Rakka poika odottaa kärsivällisesti pitkän yön jälkeen minne rakas isoveli Sulo malttaa käydä pissalle. Rakka miettii, katselee ja odottaa omaa vuoroa. No niin, nyt on Sulo valmis. Rakka ojentaa etutassut pitkälle eteen ja tekee mielenkiintoisen venytyksen, nyt on mun vuoro! Sitten se tassuttelee vatsa lumessa viistäen samaan paikkaan, jossa Sulo kävi aamupissalla. "Okei, mie nyt merkkaan tän paikan, ku sieki teet aina niin mulle".

 

Hieman on ehkä kyseenalaista alkaa analysoimaan tätä aamutoimitusta, mutta pakko hieman vielä jatkaa... Rakalla on nimittäin varsin omaperäinen tyyli tehdä tarpeensa syvässä hangessa. Eli tapahtuu seuraavaa:

takajalat jäävät usein jonnekin tosi kauas, kun etutassut jatkavat vielä matkaa eteenpäin, joten asento muistuttaa pitkää kissamaista venytystä. Siinä se poika pönöttää takajalat ojennettuina pitkälle taakse ja häntä selän jatkona pitkässä loivassa kaaressa. Samalla siinä voi vaikka haistella ilmaa ja katsella maisemia (mitä nyt pimiässä yleensä voi edes nähdä)

 

Juu, saattaa kuulostaa hieman aivottomalta toiminnalta. Ja emäntähän se vasta hassu onkin, kun viitsii tällaiseen asiaan kiinnittää huomiota, mutta ei syytä huoleen! Kyllä meillä eletään ihan normaalia koiraperheen arkea, ja on me opittu taas uusia temppuja. Pitäisi vaan nyt laittaa aivoriihi pystyyn ja keksiä lisää jotain uutta. Rakka on aika välkky, joten se kaipaa hieman haasteita.

Tähän asti olen keksinyt opettaa tietenkin perinteiset: istuminen, maate meneminen, tassun antaminen ja sitten lisäksi on opeteltu hyppääminen, kelliminen (kierähtää kyljelle), ryömiminen (maha maassa, tassuilla vetää itseä eteenpäin) öö.... Älkää kysykö missä tilanteessa sen tarvitsee ikinä ryömiä tai kelliä.... Mutta katsotaan mitä muuta yhtä yleishyödyllistä kivaa keksitään tässä ennen joulua. Rakka nauttii myös paljon  erilaisten asioiden etsimisestä, lumipallotkin kelpaavat tähän  tarkoitukseen. Lenkillä ollessa monesti heittelen lumipalloja tai keppiä ja niitä on Rakan mielestä kiva etsiä lumihangesta! Siellä se rämpii ja etsii, kohta se taas  viipottaa turpa lumessa ja korvat takana lumipallo tai keppi suussa takaisin minun tykö vaatien uusinta kierrosta.

 

Meillä on halvat huvit Rakan kanssa. :) Mutta sehän sopii meille oikein mainiosti!

 

 

 

 

 

Talvisia tunnelmia.



Rakkaa ei pakkanen ja lumi haittaa!

 

Nyt kun on lunta reilusti, niin Rakka on alkanut harrastaa lumisukellusta! Penkkaan vaan täysillä ja siellä pyöritään ympäri ämpäri, ja kauhia kähinä ja ähinä vain kuuluu pojan rynnistellessä ojanpenkkoja pitkin.

 

 

 

Kaverukset

Äidin pojat.... Sulo on jo tosi komea nuori ajokoiranköriläs, rehellisesti jo 60 cm, saattaa olla sentin ylikin, mutta sallituissa rajoissa ollaan.  Rakka on sitten oikein salskea porokoiranalku, vaikka taas on viimeksi tänään kylillä sakemanniksi " haukuttu ". Mutta kyllä ne rehdykset edelleenkin on ihan ymmärrettäviä, kun porokoiria harvemmin näkee ja Rakalla on sakemanni-tyyppiset värit, jotka johtavat harhaan. Vaikka minun mielestäni, tässä ei ole mitään epäselvää! Senhän näkee kilometrin päähän, että aivan on täysin porokoirantyyppinen!  En ole yhtään huolissani kommenteista.. :)

 

Niin ja käytiinhän me eilen ihan ensimmäinen virallinen hihnalenkki täällä meidän kotitiellä. Kyllä, aivan oikein luit, Rakka on kohta 4 kk ja nyt ensimmäistä kertaa hihnan päässä. Poika otti kuitenkin homman haltuun, äidin kanssa mennään sulassa sovussa niin hihnassa kuin irti ollessa. Tänään käytiin sitten sen kunniaksi harjoittelemassa kaupungissa, ja siellä vähä tutustuttiin toisiin koiriin ( labradori, länsiylämaanterrierri) ja tuttu ajokoirakin tuli vastaan. Vähän piti ensin karvat pystyssä haukkua, mutta sitten jo nuuskuteltiin innoissaan. Kyllä Rakka käytöstavat oppii aika nopeasti. Ihmiset kuitenkin olisi kiinnostanu enemmän kuin ne koirat. Kaupungissakiertely sujui oikein kivasti, liikennevaloissa odoteltiin hienosti omaavuoroa ja Rakka tuli muitta mutkitta rinnalla minne vaan halusin meidän menevän. Milloinkohan se mörkövaihe tulee minun ja Rakan elämään. . . . . . .?

Koirapuistossa!

Nyt otettiin  extempore lähtö: kamat kasaan ja pojat autoon. Hienosti ookailtiin menemään isoon cityyn Rovaniemelle ja siellähän oli hiljaista kuin hautuumalla. Eihän siellä ketään ollut. No, koirapuistossa sentää oli uusia hajuja ja Rakka haukkui välillä ohikulkevia kävelijöitä. Tajusi se sitten hyvin nopeasti, ettei äiti tykkää "räkyttämisestä", joten parin kerran jälkeen poika tyytyi katu-uskottavaan tuijotukseen ja ehkä vähän piti aitaa vasten käydä seisomassa. Ei tarvinnut kuin kertaa älähtää Rakalle, niin menihän se jakeluun, ettei naamaa tartte turhanpäiten aukoa. Ensimmäisellä kerralla poika ei vaan meinannu millään malttaa lopettaa paukuttamista, kun oli iha liian jännittävää, sillon piti pikkusen käydä tuuppaamassa Rakkaa pyllystä, että "herätys porokoiranketalus, kuunteleppa mitä äiti nyt sulle yrittää opettaa".... Ei Rakan kanssa tartte kovia otteita, kevyt ohjaus oikeaan suuntaan ja meneehän se asia perille. Fiksu poika, pätevä emäntä.. ;) Omakehu on paraskehu.

 

Tuli meitä moikkaamaan yksi seurakoira, bison tai sen tyyppinen koira. Rakka yritti ensin aidan takaa isotella, ja haukkui jonkun aikaa uutta tuttavuutta, mutta kun pääsi nuuskuttelemaan niin kyllästyi sitten aika nopeasti, kun ei se toinen koira lähtenyt leikkiin mukaan, murisi vaan tympeästi. Sulo ei sen sijaan ottanut stressiä, pari nuuhkaisua ja palasi omiin touhuisinsa. Sulo onkin oikea malliesimerkki, ettei turhaa stressiä kannata asioista ottaa.

 

Tässäpä muutama kiva kuva, tämänpäivän touhuista.

 

 

Testiviikko.

Nyt on Rakkaa testailtu ihan kunnolla parin viikon ajan! Nyt viime viikko oli kuitenkin varsinainen testiviikko. Minulla oli parin viikon työrutistus ja viimeviikolla olen ahertanut peräkkäin 5 aamuvuoroa + sunnuntai illan, ja sehän tarkoittaa Rakan kohdalla sitä, että yksin pitäisi pystyä olemaan aika monta tuntia useampana päivänä peräkkäin.

 

Päivät ovat menneet seuraavasti:

 

1. Herätys klo 5:00, äiti lähtee viemään pojat pissalle. Sulo menee sisälle jatkamaan "unia", kun äiti lähtee Rakan kanssa 10 minuutin aamutarvekävelylle metsäpolulle. (Ja siellä mettässä on pimiä, mutta eipä se meitä pelota!)

 

2. Aamupalaa Rakalle klo 5:30. Äiti lähtee töihin 5:45, Heippa Rakka, jäähän sie kotimieheksi! Rakka jää kiltisti oven ulkopuolelle (tai sisäpuolelle, mistä suunnasta asiaa katsoo).

 

3. Janne käyttää pojat vielä pissalla klo 6:40, Sulo menee tarhaan ja Rakka jää sisälle.

 

4. Äiti tulee kotiin klo 16:00 ja päästää Rakan pihalle.

 

5. Äiti lähtee hetimiten poikien kanssa n. 30 minuutin kävelylle, jonka jälkeen...

 

6. Ruokailu. Nam nam nam... Sitten Rakan pitää lähteä taas ulos pissalle ja muille tarpeille, on ollut niin pitkä päivä kotona.

 

8. Pihalta tullaan sisälle, jossa pojat jatkaa keskenään pöljäilyä ja leikkimistä n. reilun tunnin verran, jonka jälkeen äiti lähtee Rakan kanssa taas pihalle n. 15-20 minuutin kävelylle metsikköön, jonka jälkeen vielä leikitään ja päästellään höyryjä 10-15 minuuttia takapihalla.

 

9. Sisälle kun päästään, niin luvassa on lisää erilaista kähistelyä poikien kesken ja äidin kainalossa luiden syömistä, sekä pientä iltapalaa, jonka jälkeen sitten vielä ilta pissat ja nuuskuttelut ulkona klo 20-21 välisenä aikana.

 

10.  Ennen nukkumaan menoa Rakka pörrää äidin perässä ja laittaa sängyn alle pötköttämään ja nukahtaa tyytyväisenä. Pitää vahtia, että koko perhe on yheskoos!

 

Rakka on jaksanut tosi hienosti pidätellä pitkät työpäivät, eikä se ole mitään hajottanut, kun on jätetty kaikenlaista luvallista hajotettavaa (maitopurkkia ym vaaratonta) Vahinkopissoja ei ole tullut nyt ainakaan pariin viikoon, jokin aika sitten saattoi jokunen pissiläikkä jostain löytyä. Rakka on oikein hienosti oppinut talontavoille ja Sulon kanssa yhteiselo sujuu oikein kivasti. Ja onhan meillä Rakkapojan kanssa ihan omat jutut ja yhteinen sävel!

 

Tässäpä muutama kuva isosta pojasta!  Rakka se vain komistuu kasvaessaan!

Sääolosuhteet tosin muuttuvat aina vain vaikeammiksi, ja nytkin lumisade häiritsi kuvaamista. Asiaa ei helpota, se että Rakka on niin musta, etten tiedä miten sitä kuvaisi niin etttä se pääsisi oikeuksiinsa? Tässäpä kuitenkin muutamat "parhaat palat" tähän hätään :)

 

 

 

 

 

 

 

Mitä isot edellä sitä pienet perässä...

Koiraperheen elämässä on joskus naurussa pitelemistä, mutta välillä tekisi mieli laskea kymmeneen. Se lienee ihan normaalia.... Toivottavasti...

 

Aamupissalla ei ole kiire yhtään minnekään: Sulo nuuskuttelee, tutkailee ja tuumailee, koska täydellinen hajuanalyysi pitää tehdä pihalla ennen kuin voi halkeamispisteessä olevan rakon tyhjentää johonkin kukkapenkin kulmalle. Nyt viimepäivinä on sitten Rakka alkanut harrastaa ihan tätä samaa, ei voi alkaa pissalle ennen kuin on Sulon kanssa joka ikinen mielenkiintoinen heinänkorsi ja ruusupuskan alunen nuuskuteltu. Joskus Rakalle tulee aivopierun jälkeinen kuningasidea ja silloin se juoksee Sulon alta. kyllähän sen tietää miten siinä käy! The Legendary Golden Shower.... Ja äiti laskee: yksi...kaksi...kolme...neljä....viisi.... Hienoa pojat! Sitten pitääkin mennä ihan oikeaan suihkuun. Rakka on onneksi varsinainen vesipeto, ettei se ole suihkutteluista moksiskaan.

 

Toisen suusta  herkut maistuu aina paremmalta, ihan sama onko sillä toisella pienempi ja tylsempi luu niin se on saatava heti! Rakka ei vain tunnu aina ymmärtävän, ettei sen suuhun mahdu kahta luuta kerrallaan. Nyt on pitänyt opetella antamaan Rakalle ensin se iso luu ja Sulolle pieni, koska luut vaihtavat omistajaa hyvin nopeasti. Mutta ei se "käänteispsykologia" tunnu olevan täysin aukoton apukeino, sillä hetken päästä Rakka raahaa isoa hirven luuta pöydän alle jyrsittäväksi ja Sulo katsoo haikaillen perään. No, onneksi Sulo osaa nauttia myös elämän pienistä iloista ja nakertaa sitä yli puolet pienempää luupalaa syvällä hartaudella nautiskellen.

 

Saunaan emme voi mennä ilman, että pojat on erotettu toisistaan. Leikit saattavat yltyä niin rajuiksi, että jompi kumpi juoksee seinään tai jotain muuta hurjaa tapahtuu kun vauhtia on vähän liikaa. Pari päivää sitten olin illan yksin kotona ja saunaan lähtiessäni otin Rakan takkahuoneeseen telkesin oven sohvalla, ettei Sulo pääsisi sisälle. Sulo sai jäädä siis pirtin puolelle. Normaalisti tehdään toisin päin, eli Rakka jää ulkopuolelle. Kaikki meni hyvin ( n.10 minuutin ajan) kunnes alkoi kuulua vinkunaa, naukunaa, ulvontaa ja haukkua molempien koirien suusta. Tilanne oli sitten pakko lähteä tarkistamaan. Tällaisen pikarekonstuktion voisin tilanteesta antaa:

 

1. Sohva oli siirtynyt taakse päin

2. Ovi n.20 cm verran auki.

3. Sulo työntää kuononsa oven raosta ja kutsuu luokseen syvästi vonkuen.

4. Rakka seisoskelee viattoman näköisenä Sulon etujalkojen välissä ja katsoo kysyen, että "onko sulla äiti joku hätänä? "

 

Ei ollut äidillä mikään hätänä, mutta naurussa oli kyllä pitelemistä... Hyvä pojat!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pakkanen ei menoa haittaa...

 

Rakkaa ei pikkupakkanen haittaa, nyt aamulla rapsakka -10 astetta ei menoa hidastanut... Muhkea talviturkki on alkanut kehittyä ja oikein kiiltävä ja komea karva on kasvanut lähes kauttaaltaan koko roppaan. Varpaiden välitkin on niin karvaiset, että tassut ovat kuin pikku töppöset!

 

Rokotuksillakin käytiin aiemmin tällä viikolla ja hienostihan sekin meni. Odotushuoneessa nökötettiin ihan hiljaa japaninpystykorvan ja pohjanpystykorvan pennun kanssa... Vähän piti haukahtaa lopussa, kun vastaanotolle tuli pari jackrusselin terrierriä, joilla taisi olla jotain asiaa Rakalle.

 

Eläinlääkäri pyysi meidät vastaanotolle ja hänellä oli rotu ja nimi tiedossa, mutta silti hän vielä uteliaasti ihmetellen kysyi, että onko Rakka juuri porokoira...? En yllättynyt kysymyksestä, sillä saksanpaimenkoiraksikin on muutamat jo Rakkaa luulleet. Olen aina pikaisesti korjannut, että kyllä se porokoira on vaikka ne perinteiset pilkat naamasta puuttuukin. Annettakoon tällaiset erehdykset anteeksi, porokoira kun ei ole mikään massarotu ja variaatioita väreistä riittää. Ylpeänä olen esitellyt kullannuppuani, vaikka ei lisävaloja tällä pojalla olekaan!

 

Kuvia

Tässäpä muutamia kuvia Rakan toihuista.  Lumet on parin viimepäivän aikana jo sulaneet, joten lumikuvat ovat muutama päivä sitten otettuja.  Jängällä otetut kuvat ovat tämän aamun kuvasatoa tihkusadekelissä otettuna, joten se toi jonkinverran lisähaastetta kuvata hieman hitaalla kameralla heikossa valossa mustaa mönkiäistä, joka on aina liikkeessä! 



Oikeesti, anna sitä ruokaa minullekki.... mulla on korvatki iha lytyssä!

Hmmm... pikkusen on jo pakkasen purema tämä orava.

Tää karvaturri meinas karata, onneksi sain lennosta kiinni!



Mie niin tiedän äiti, oon tosi komee...

Mie vaan tutkailen, josko täällä olis niitä karpaloja...

En mie ossaa vielä poseerata, jalatki on iha miten sattuu.... Mutta korvat mulla on jo pystyssä.
On kyllä tämän kylän komeimmat hörökorvat!





"Kissin" innoittama dieetti

Tämän vuoden putouksesta on tullut tutuksi Kissi vähähiilari.  Sillä ei ole väliä onko hänen lajinsa sitten body- vai bikinifitness, koska nyt on kyse Kissi vähähiilarin  innoittamasta "all about that animal"- dieetistä! 

 

Eli tässä pieni breeffaus mitä all about that animal- dieetti sisältää: kaikkia mahdollisia ruhonosia erimuodoissa eritavoin valmistettuna lähes kaikista mahdollisista eläimistä. Rakka on aloittanu "dieetin" aika pian kotiutumisen jälkeen, eikä tämän pikkumiehen teräsvatsa tunnu olevan moksiskaan uusista herkuista.

 

Tällä hetkellä on ehditty kokeilla:

• Jäniksenkorvat kuivattuna
• Jäniksenliha raakana
• Hirvenliha raakana
• Kylkiluutikut raakana
• Krokotiili (taitaa olla kasvisversio? )
• Naudan nilkka savustettuna (ehkä vähän liian iso vielä)
• Naudanliha raakana jauhettuna
• Maharouhetta ym.lisuketta tikussa
• Peuran sydän kuivattuna
• Poron kylkipala kuivattuna (siivu/levy)
• Possunkorva
• Possunnahkakäärö
• Utare kuivattuna

Tarkoitukseni ei ole hemmotella Rakkaa piloille, vaikka olenkin aika hyvän valikoiman makupaloja jo pojalle tarjonnut. Luut ja muut vähän enemmän työtä vaativat makupalat ovat erinomaisia puruvimman purkamiseen. Osa makupaloista taipuu hyvin myös koulutustarkoitukseen. Rakalle maistuu omat oikeat ruuat tosi hyvin, eikä liikunnastakaan ole puutetta. Tämä pikku vintiö viettää aikaa ulkona hyvin mielellään satoi tai paistoi. Pihalla leikitään keppileikkiä, revitään juurimaton palaa, heitellään limpparipulloa, paimennetaan kottikärryjä tai ämpäriä, jonka jälkeen rämmitään metsässä, leikitään piilosta ja peuhataan muurahaispesässä.

 

Kaikenlaisia temppuja...

Meillä harjoitellaan vähän väliä kaikenlaista yleishyödyllistä ja pientä aivojumppaakin harrastetaan.

 

Kynsiä leikattiin viimeksi toissapäivänä. Leikkominen sujuu ihan hienosti, kunhan Rakalla on jokin pureskeltava makupala hampaissaan. Valitettavasti tässä päivänä eräänä emännän sormi joutui makupalan ja Rakan poskihampaiden väliin ja kynsihän siinä hienosti lohkesi itse kynsienleikkaajalta. Voin sanoa, että kipeää kävi ja melkein piti kirvata. Hemmetin hemmetti kun on vahvat leuat tuollaisella pienellä pirpanalla!

 

Meillä osataan jo istua, mutta pitäähän siiheen saada vähän lisähaastetta erilaisilla tempuilla. Pitää antaa nenäläpsy kirsulla emännän avonaiseen käteen, mutta nyrkissä olevaa kättä pitääkin väistää. Siinäpä onkin Rakalla miettimistä. Aika turhanpäiväiseltä saattaa kuulostaa, mutta Rakalla näyttää riittävän mielenkiintoa ratkaista tehtäviä.

 

Meillä mennään maate... siis suomeksi sanottuna se on sama kuin maahan. Tänä aamuna vähän taas kokeiltiin maate menemistä. Hienosti päästiin jo vauhtiin, kunnes Sulo halusi antaa näytteen omista taidoistaan istuen ja maaten.... Kiitos Sulo, mutta sinua ei olisi nyt tarvittu tässä.... Mutta  koska olet niin suloinen niin pakko oli ottaa sinut mukaan. Eihän se niin sujuvaa enää sen jälkeen ollut, mutta tassua Rakka yritti kovasti tarjota, kun Sulokin teki niin!

 

Nyt täällä tuhisee kaksi leikkämällä itsensä uuvuttanutta karvakorvaa. Äiti oli vaan taas niin tylsä, että laittoi leikin poikki, kun alkoi kuulua enemmän rääkkäykseltä kuulostavia rähinöitä ja teräviä vinkaisuja ja entistä kiivaampaa ärinää... Normaalit leikin äänet ennemminkin kähinää, ähinää, örinää, murinoita, naukunaa, matalaa mow wowwow ääntä ja tassujen töminää....

 

Zzz.... Zzz..... Zzz... Murr..... vouhvouh... Mur... Zzzz... Zzz... Zzzz.... Zzz...

 

 

 

 

Korva pystyyn!

Juu, mie en pietä turhaa kiirettä korvien kanssa.. Maailmassa on niin paljon tärkeämpiäkin juttuja! Aina pitää olla pää viidentenä jalkana menossa sinne tänne... Ja hei... Kokeile ite juosta täysillä vastatuuleen, ei varmaan pysy kuuloelimet pystyssä! Saa kokeilla ihan vapaasti, lyödään vaikka vetoa!

 

Tänä aamuna kuitenkin koin aikamoisen järkytyksen, kun en meinannut itseäni peilistä tunnistaa... Luulen nukkuneeni oikean korvan päällä, kun se on nyt ihan pystyssä, se on ollut pystyssä koko aamupäivän! Ihan yhtäkkiä! Tuliko minusta nyt sitten isopoika?  Huh.. onneksi tuo toinen korva vielä vähän miettii...

 

Niin, Rakalla on ollut hieman tuulella käyvät korvat ja kyllä ne ovat olleet monena päivänä jo hienosti pystyssä (muutaman sekunnin) ja sitten taas Rakka on lennellyt  pitkin pihoja kuin Dumbo norsu korvat hulmuten.... Olen tehnyt havaintoja korvien liikkeistä tähän asti ja tietty kaavamaisuus on havaittavissa: 

• Ulkona korvat pysyvät paremmin pystyssä. Syy tähän on tietenkin se, että ne "jäätyy" pytyyn. Jäätymisteoria on täysin aukoton, sillä ulkoilun jälkeen korvat ovat taas lörpöllään.
• Rakalla on myös tapana luimistella korvia vähän joka paikassa. Onko vauhtia liikaa, vai käykö viima korviin? Oli sitten syy mikä tahansa, niin luimistelu on näyttänyt kuuluvan Rakan  perushabitukseen.

Tänään kuitenkin on tapahtunut pieni IHME! Eli Rakka on pitänyt

oikeaa korvaansa porokoiralle sopivalla tavalla pystyssä joka paikassa, joka tilanteessa: ulkoillessa, luita syödessä, nukkuessa, herätessä, juostessa ja muuten vaan riekkuessa. Luimistelu saa väistyä komean höristelyn tieltä!

 

Tässäpä pari posetuskuvaa kera korvien. Kuvissa komeilee myös Sulon toinen jänissaalis. ( en ajatellut jokaisesta jäniksestä kuvaa ottaa, kun niitä nimittäin tuntuu nyt tulevan joka reissulla....)
 





Kravatti suorassa, korvat pystyssä...




Tää käpälä on kans iha jees... Kyseessä on jäniksenkäpälä, eli Rakan toinen jalka on tallessa! Se vaan on "häipynyt" jonnekkin kameran hitauden vuoksi....  Rakalla on kaikki hyvin!

 

 

 

Jäniskoira

Ensimmäisenä täytyy onnitella meidän suomenajokoiraamme Suloa! On siis syytä pieneen juhlaan, kun keskellä kuluskairaa haastavassa maastossa monivaiheinen jänisajo päättyi kaatoon! Hieno suoritus! Pieni kunniamaininta täytyy antaa myös haulikon toisessa päässä olleelle isännälle eli Jannelle, joka on tunnollisesti jaksanut opettaa ja auttaa Suloa jäniskoirauransa alkutaipaleella.

Ensimmäinen parkkari ammuttu Sulolle perjantaina 17.10.14!


Rakkapoika halusi myös nauttia tästä hienosta saalista ja haukkui oikein terhakkaasti ja omalla tyylillään henkensä heittänyttä jänistä meidän pihassa. Pitihän Rakankin päästä esittelemään erämiestaitojaan.

hmmm.... Onks tää nyt sit mikä..?

HAUHAU HAU hau.. murr.... hau hau hau HAU HAU !!!

 

Varo "vihaista koiraa"

Koiran vai karhun pentu? Talvipesää etsimässä...
 

Taloudessamme asuu siis epäilyttävästi karhua muistuttava pieni, mutta pippurinen "kivenkova" periksiantamaton koiranpentu Rakka ja kuusi kertaa isompi, mutta vähän pehmompi teräsmies-isoveli Sulo. Nelijalkaisten ystävieni avustuksella vierailustasi voi tulla ikimuistoinen, mutta toivottavasti ei viimeinen. Koska olen hyvä emäntä ja haluan huolehtia vieraideni viihtyvyydestä, niin  pyydän nyt ystävällisesti mahdollisia vieraskandidaatteja katsomaan itseään peiliin ja tutkiskelemaan hetken itseään.

 

Älä tule varoittamatta kylään, jos tunnistat itsessäsi seuraavia piirteitä:

 

• Sinulla on häntä, oli se pörröinen tai ei
• Vingahdat, kun sinua puristetaan
• Et osaa sanoa ei
• Olet pyöreä
• Sinulla on ulkonevat etuhampaat
• Olet taipuvainen hajoamaan paineistettaessa

 

Jos nyt tunnistit itsessäsi useamman kuin yhden piirteen, niin on hyvin mahdollista, että olet jokin seuraavista kuvasarjassa esiintyvistä hahmoista:



Orava... Myös majava sopii kuvailuihin..



WC-paperi rulla.. Kaipaamaan jäivät, Serla, Soft Embo ja Lambi...

Kukkaruukku.



Pesukarhu. Uskotko nyt? Vaara on todellinen...!



Viikko takana

Sunnuntaina 5.10 iltapäivällä lähdin komeesti Leppävirralta kohti pohjoista ja samana iltana olinkin sitten jo perillä. Mie sopeuduin muittamutkitta uuteen kotiini, kun olenhan mie sellanen aika rento tyyppi.  En ole vielä ottanut turhaa stressiä vieraista ihmisitä, autoilusta, imuroinnista tai yksin jäämisestä. Haluan kuitenkin muistuttaa, etten ole mikään flegmaattinen lapamato, vaan ennemminkin harkitsevainen, rohkea, älykäs yksilö ja siksi olen myös ehkä omapäinen ajattelija. (tyypillinen porokoira?) Rauhallinen ja tuumaileva ulkomuoto kätkee sisälleen mielenkiintoisen persoonan, jolla on vielä monta ässää korvan takana. Luulen, että siellä on niin monta kujetta, että sen takia se toinen korva vielä välillä vähän nuokkuu.

 

Olen päästänyt äidin aika helpolla tähän asti, kun en ole pissaillut lattioille tai matoille, paitsi pari kertaa, eikä se ollut minun vika. Enkä mie huuda öisin ikävääni, kun kyllä mie tiedän, että äiti nukkuu minun yläpuolella omalla paikallaan sängyssä. Olen oppinut myös odottamaan nätisti ruokaani ja ovellakin istun ja odotan aina kärsivällisesti, että äiti ehtii pukea ulkovaatteet. Eikä nuo ollut edes vaikeita juttuja, ihan hetkessä nuo oppii, jos vaan haluaa...

 

Osaan mie kuitenkin joskus olla vähän ärsyttäväkin, tai oikeastaan äitiä ärsyttää se, jos me pojat nahistellaan illalla kovin myöhään. Sen kyllä huomaa, milloin leikit on tältä illalta leikitty: äiti tulee tuiman näkösenä siihen viereen seisomaan sormi ojossa ja  sitten se älähtää/murahtaa. Sen jälkeen onkin paras ratkaisu lähteä äidin perässä kiltisti nukkumaan. Aamulla pittää herätä taas akaisin, viimeistään kuudelta. En tiedä sitten mitä äiti siitä tykkää?

 

Nyt mie taas pötköttelen täällä työhuoneessa tuolin alla ruokaperäisunilla ja unek...murr... rouh.... uneksi...murrrr... uneksin uusista seikkailuista!

Lempinimet tähän menessä: Kähinäpetteri, Kähinämies, Pikkupallura, Rakkarakas...

Happamia, sanoi porokoira, kun karpaloita söi...

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nenä mukaan ja menoksi!

Minulla on sellainen pieni ja musta kirsu, sitä kutsutaa myös nenäksi. Äitikin on ilmeisesti huomannut, että minulla on nenä ja se toimii ainakin jollain lailla. Äiti nimittäin pistää minut haistelemaan asioita ja minun pitää itse löytää juttuja. 

 

Tosiaankin niinhän se on, ettei minun ole tarvinnut kertoa Rakalle, että sillä on nenä ja mikä sen käyttötarkoitus on. Tietenkin makupaloja etsitään omatoimisesti vähän väliä sekä sisällä että ulkona (oli niiitä tai ei) ja muutenkin kaikenlaiset hajut kiinnostaa todella paljon. Ei ole tarvinnut Rakkaa patistaa nenän käyttöön!
 

Olen todella yllättynyt tämän pienen porokoiranalun nenätyöskentelystä, sillä tänään tapahtui jotain hieman odottamatonta. Olimme jo aamulla aikaisin käyneet metsäretkellä ja nyt toisella metsäretkellämme ylitimme aiemmin aamulla kulkemamme reitin ja Rakka otti heti vainun. Kuono varvikkoon ja vimmatusti seuraamaan tuttua hajua! Useamman tunnin jälkeen siis meidän haju oli edelleen siinä risikossa. Menimme tarkasti samaa reittiä ensin kaatuneen koivun alta ja sitten kännyimme tervaskannolta loivasti oikeaan ja siitä vielä kaarrettiin vasempaan ottaen suunnan kohti naapurin autiotaloa... Hienoa työtä Rakka, hienosti meni!  En kyllä odottanut sinulta mitään, mutta olen tosi ylpeä sinusta! Ehkä innostun hieman pienistä asioista, mutta... En osannut odottaa tällaista omatoimisuutta!
 

Me olemme molemmat vasta alussa kaikessa ja opiskelemme yhdessä toisiamme ja kaikenlaisia juttuja. En ole vielä alkanut mitenkään määrätietoisesti etsimistä tai jälkeä sille opettamaan, mutta ainakin taipumusta nenänkäyttöön tuntuisi Rakalta löytyvän! Nyt vaan emännältä puuttuu kapasiteettia tai lähinnä kokemusta aiheesta... Mutta onneksi uskon siihen, että hiljaa hyvä tulee!  (ja aiheeseen perehtyneitä porokoiraharrastajiakin tuntuu löytyvän, voinen heiltä oppia jotain) En halua ottaa paineita vielä mistään, koska tähän asti on asiat näyttäneet menevän Rakalle jakeluun todella nopeasti. Uskon siis, että tässä vielä ehditään opetella vaikka mitä tulevina kuukausina ja vuosina!
 

 

 

Älä huoli äiti,
kyllä mie tiedän missä me ollaan: me ollaan tässä!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Isojätkä!

Joo mie olen jo tosi iso jätkä! Mulla on se isoveli Sulo... Se on aika hassu, kun sillä on ihan hirveen isot hampaat ja vahvat leuat eikä se taida tietää mitä niillä tehdään? Pitää varmaan opettaa sille, että miten luita oikein syödään.

Mie olenkin näin aluksi ottanut käsittelyyn Sulolle tarkoitetun ison kuivatun naudan nilkkaluun. Se ei ole kuulemma sitä kelpuuttanut, joten se on jäänyt pyörimään nurkkiin.

 

Mutta ennen kuin päästään asiaan pitää ruoka ansaita.  Minä olen nähnyt parhaaksi tavaksi ensin kiertää ja kaartaa haukkuen vihaisesti tiukassa tahdissa ennen kuin hyökkään luun kimppuun! Sulo seuraa oppipoikana korvat höröllään vieressä... Mutta sitten tapahtuu jotain: IHAN NIINKUN SE LUU OLIS LIIKKUNUT, SE ON VARMAAN ELOSSA! Taas pitää haukkua ja paimentaa!  Helekatti osaa olla oikukas makupala... Mutta minäpä päihitän sen!   Uskallappas tulla hyppimään silmille!

Tää on mun nyt!  Sulo saa välillä lainata tätä, jos se haluaa.