Porossa on huumorintajua

Voi poijjat.... Miehän pietän omaa pikku päiväkirjaa facebookissa, avaudun sinne välillä kun tulee herkullisia tilanteita äipän kanssa tai muuten vaan. En tiedä, mutta äiti sanoo, että mulla on nyt joku ihme vaihe päällä. Kuulemma TURBO-vaihde meni silmään tuossa varmaan pari kuukautta sitten. No hei, jos jotain tehdään ni tehdään se satalasissa sitten! En mie ole paha enkä käy kenenkää kimppuun, kun olen sellaisistakin  "ongelmakoirista" kuullut. 

Muttako minkäs mie sille voin, että äiti on mulle aika hiton tärkee. Ja ainahan se nyt ei siltä näytä, että mie mitään kuuntelisin, mutta niinhän se just on: "se vaan näyttää siltä". Ollaan me äitin kanssa otettu vähä hupiakin irti elämästä, kun se on mulle ainakin tärkeetä. Ei aina voi vaan puurtaa ja ahertaa, pittää välillä leikkiäkin. Ja on mulla sitä huumorintajuakin. 

Äsken äiti haki minut tuolta kopperolta ja lähettii lampaita ruokkimaan. Äiti antoi minulle tärkeän käskyn:  " oota ", mie pooka ootin, mutta kun äiti oli kolmen metrin päässä, niin joku ihmeellinen voima veti minut pois sieltä tarhasta ja en voinut sille mitään! Ja minun tuurilla äiti näki heti sen tilanteen ja kääntyi salamana ympäri jolloin mie vedin itteni kenttään ja yritin selittää, etten todellakaan omin jaloin kävelly tuolta tarhasta ulos. Äitillä ei pokka pitänyt tänään sekunttiakaan ja se repsi ihan hulluna nauramaan, enkä miekää enää siinä tilanteessa jääny hohhailemaan kun lähdin leikkiin mukaan. Onko niin vakavaa, jos joskus vähä pelleilee :) 

Kyllä se äiti olikin aika tiukkana eilen, ei tykänny yhtään jos lipsuin annetuista käskyistä... Aina joutuu tekemään uudestaan, jos ei mene heti perille. Ollaan me vaan iha hyvä pari silti :)

Rakka 1 vuosi ja 2 kk

Koiramaista menoa

Met ollaan Sulon kanssa sellanen parivaljakko, että oksat pois... Mehän olllaan melkein koko pieni elämämme yhessä vietetty :) Kähistään ja nahistellaan harva se päivä mistä milloinkin ja sitte rötkötettään missä sun sattuu päiväunilla :)

Käytiin kuitenkin tänään vähän koirapuistossa ja siellähän meillä kivasti aika kului. Tuossa ylimmäisessä kuvassa minun tämän päivän puistokavereita, jotka painii keskenänsä. Oli ihan kiva, kun oli monenlaisia koiria tänään. Ne yhdet mulla vähän nauratti, kun sellanen kiva parivaljakko pikku mittelspitzejä oli siellä myös. Se toinen  oli niin pieni, mutta silti niin "iso"... Enhän mie voinu ottaa sen isotteluja tosissaan, kun sehän kaatuis kumoon pienestä töytäisystä. 

Hassuja koiria sitä onkin olemassa.

No olin mie sitten taas vähä raisu, kun tuo yksi sekarotuinen puolivuotias penikka, oli vähä ujo ja mie en sitte millään meinannu aluksi käsittää, että voisi sillai nätisti lähestyä. Muttaku en mie malttaisi millään. (onneksi äiti vähä topppuutteli, ni maltoin sitte pari minuuttia vähä iisimmin ottaa.) Kyllä mie kylki edellä hypin sitä vasten ja vällillä menin takapuoli edellä hyppimään siihen eteen ja taakse, että luulis nyt toisen tajuavan, että ei peräpäässä ole hampaita?  Vai, teinkö jotain väärin. . . ? Näytti se toinen sitte lopulta siittä heltyvän ja juostiin niin helkkarin lujaa ympäri puistoa ja Sulo perässä ;)

Sitten kävi kyllä vähä ikävästi, että piti ihan rääkyä niinku viimestä päivää. Kun Sinne puistoon tuli sitte sellane iso uros, joka ei sitte ymmärtäny minun innokasta lähestymistapaa, ja kävi sitten kurkkuun kiinni. En mie ehtiny kissaa sanoa, kun olin jo kentässä...  Helvetti ku säikähdin, että joko tässä lähti henki vai lähteekö "vaan" komiat korvat päästä irti. Onneksi tuli sitte äitikin apuun, että saatiin se yksi siittä naamasta irti... Yritin mie mennä pyytään anteeks, tai muuten vaan tekemään sovintoa, mutta ei se toinen enää halunnu. Äitikin sitte sano, että parempi meän mennä nyt vähä sivummalle ja lähtiä kotiin sitä myöten. Katoin mie, että äiti ja se toinen emäntä sai asiat sovittua, vaikka kyllä siinä taisi kaikki säikähtää ihan sydänjuuria myöten.  Sellasta sitä sattuu, mutta olisin mie silti halunnu itekki sopia sen toisen kanssa, kun enhän mie mittään pahhaa tarkoittanu.