Kuvia

Tässäpä muutamia kuvia Rakan toihuista.  Lumet on parin viimepäivän aikana jo sulaneet, joten lumikuvat ovat muutama päivä sitten otettuja.  Jängällä otetut kuvat ovat tämän aamun kuvasatoa tihkusadekelissä otettuna, joten se toi jonkinverran lisähaastetta kuvata hieman hitaalla kameralla heikossa valossa mustaa mönkiäistä, joka on aina liikkeessä! 



Oikeesti, anna sitä ruokaa minullekki.... mulla on korvatki iha lytyssä!

Hmmm... pikkusen on jo pakkasen purema tämä orava.

Tää karvaturri meinas karata, onneksi sain lennosta kiinni!



Mie niin tiedän äiti, oon tosi komee...

Mie vaan tutkailen, josko täällä olis niitä karpaloja...

En mie ossaa vielä poseerata, jalatki on iha miten sattuu.... Mutta korvat mulla on jo pystyssä.
On kyllä tämän kylän komeimmat hörökorvat!





"Kissin" innoittama dieetti

Tämän vuoden putouksesta on tullut tutuksi Kissi vähähiilari.  Sillä ei ole väliä onko hänen lajinsa sitten body- vai bikinifitness, koska nyt on kyse Kissi vähähiilarin  innoittamasta "all about that animal"- dieetistä! 

 

Eli tässä pieni breeffaus mitä all about that animal- dieetti sisältää: kaikkia mahdollisia ruhonosia erimuodoissa eritavoin valmistettuna lähes kaikista mahdollisista eläimistä. Rakka on aloittanu "dieetin" aika pian kotiutumisen jälkeen, eikä tämän pikkumiehen teräsvatsa tunnu olevan moksiskaan uusista herkuista.

 

Tällä hetkellä on ehditty kokeilla:

• Jäniksenkorvat kuivattuna
• Jäniksenliha raakana
• Hirvenliha raakana
• Kylkiluutikut raakana
• Krokotiili (taitaa olla kasvisversio? )
• Naudan nilkka savustettuna (ehkä vähän liian iso vielä)
• Naudanliha raakana jauhettuna
• Maharouhetta ym.lisuketta tikussa
• Peuran sydän kuivattuna
• Poron kylkipala kuivattuna (siivu/levy)
• Possunkorva
• Possunnahkakäärö
• Utare kuivattuna

Tarkoitukseni ei ole hemmotella Rakkaa piloille, vaikka olenkin aika hyvän valikoiman makupaloja jo pojalle tarjonnut. Luut ja muut vähän enemmän työtä vaativat makupalat ovat erinomaisia puruvimman purkamiseen. Osa makupaloista taipuu hyvin myös koulutustarkoitukseen. Rakalle maistuu omat oikeat ruuat tosi hyvin, eikä liikunnastakaan ole puutetta. Tämä pikku vintiö viettää aikaa ulkona hyvin mielellään satoi tai paistoi. Pihalla leikitään keppileikkiä, revitään juurimaton palaa, heitellään limpparipulloa, paimennetaan kottikärryjä tai ämpäriä, jonka jälkeen rämmitään metsässä, leikitään piilosta ja peuhataan muurahaispesässä.

 

Kaikenlaisia temppuja...

Meillä harjoitellaan vähän väliä kaikenlaista yleishyödyllistä ja pientä aivojumppaakin harrastetaan.

 

Kynsiä leikattiin viimeksi toissapäivänä. Leikkominen sujuu ihan hienosti, kunhan Rakalla on jokin pureskeltava makupala hampaissaan. Valitettavasti tässä päivänä eräänä emännän sormi joutui makupalan ja Rakan poskihampaiden väliin ja kynsihän siinä hienosti lohkesi itse kynsienleikkaajalta. Voin sanoa, että kipeää kävi ja melkein piti kirvata. Hemmetin hemmetti kun on vahvat leuat tuollaisella pienellä pirpanalla!

 

Meillä osataan jo istua, mutta pitäähän siiheen saada vähän lisähaastetta erilaisilla tempuilla. Pitää antaa nenäläpsy kirsulla emännän avonaiseen käteen, mutta nyrkissä olevaa kättä pitääkin väistää. Siinäpä onkin Rakalla miettimistä. Aika turhanpäiväiseltä saattaa kuulostaa, mutta Rakalla näyttää riittävän mielenkiintoa ratkaista tehtäviä.

 

Meillä mennään maate... siis suomeksi sanottuna se on sama kuin maahan. Tänä aamuna vähän taas kokeiltiin maate menemistä. Hienosti päästiin jo vauhtiin, kunnes Sulo halusi antaa näytteen omista taidoistaan istuen ja maaten.... Kiitos Sulo, mutta sinua ei olisi nyt tarvittu tässä.... Mutta  koska olet niin suloinen niin pakko oli ottaa sinut mukaan. Eihän se niin sujuvaa enää sen jälkeen ollut, mutta tassua Rakka yritti kovasti tarjota, kun Sulokin teki niin!

 

Nyt täällä tuhisee kaksi leikkämällä itsensä uuvuttanutta karvakorvaa. Äiti oli vaan taas niin tylsä, että laittoi leikin poikki, kun alkoi kuulua enemmän rääkkäykseltä kuulostavia rähinöitä ja teräviä vinkaisuja ja entistä kiivaampaa ärinää... Normaalit leikin äänet ennemminkin kähinää, ähinää, örinää, murinoita, naukunaa, matalaa mow wowwow ääntä ja tassujen töminää....

 

Zzz.... Zzz..... Zzz... Murr..... vouhvouh... Mur... Zzzz... Zzz... Zzzz.... Zzz...

 

 

 

 

Korva pystyyn!

Juu, mie en pietä turhaa kiirettä korvien kanssa.. Maailmassa on niin paljon tärkeämpiäkin juttuja! Aina pitää olla pää viidentenä jalkana menossa sinne tänne... Ja hei... Kokeile ite juosta täysillä vastatuuleen, ei varmaan pysy kuuloelimet pystyssä! Saa kokeilla ihan vapaasti, lyödään vaikka vetoa!

 

Tänä aamuna kuitenkin koin aikamoisen järkytyksen, kun en meinannut itseäni peilistä tunnistaa... Luulen nukkuneeni oikean korvan päällä, kun se on nyt ihan pystyssä, se on ollut pystyssä koko aamupäivän! Ihan yhtäkkiä! Tuliko minusta nyt sitten isopoika?  Huh.. onneksi tuo toinen korva vielä vähän miettii...

 

Niin, Rakalla on ollut hieman tuulella käyvät korvat ja kyllä ne ovat olleet monena päivänä jo hienosti pystyssä (muutaman sekunnin) ja sitten taas Rakka on lennellyt  pitkin pihoja kuin Dumbo norsu korvat hulmuten.... Olen tehnyt havaintoja korvien liikkeistä tähän asti ja tietty kaavamaisuus on havaittavissa: 

• Ulkona korvat pysyvät paremmin pystyssä. Syy tähän on tietenkin se, että ne "jäätyy" pytyyn. Jäätymisteoria on täysin aukoton, sillä ulkoilun jälkeen korvat ovat taas lörpöllään.
• Rakalla on myös tapana luimistella korvia vähän joka paikassa. Onko vauhtia liikaa, vai käykö viima korviin? Oli sitten syy mikä tahansa, niin luimistelu on näyttänyt kuuluvan Rakan  perushabitukseen.

Tänään kuitenkin on tapahtunut pieni IHME! Eli Rakka on pitänyt

oikeaa korvaansa porokoiralle sopivalla tavalla pystyssä joka paikassa, joka tilanteessa: ulkoillessa, luita syödessä, nukkuessa, herätessä, juostessa ja muuten vaan riekkuessa. Luimistelu saa väistyä komean höristelyn tieltä!

 

Tässäpä pari posetuskuvaa kera korvien. Kuvissa komeilee myös Sulon toinen jänissaalis. ( en ajatellut jokaisesta jäniksestä kuvaa ottaa, kun niitä nimittäin tuntuu nyt tulevan joka reissulla....)
 





Kravatti suorassa, korvat pystyssä...




Tää käpälä on kans iha jees... Kyseessä on jäniksenkäpälä, eli Rakan toinen jalka on tallessa! Se vaan on "häipynyt" jonnekkin kameran hitauden vuoksi....  Rakalla on kaikki hyvin!

 

 

 

Jäniskoira

Ensimmäisenä täytyy onnitella meidän suomenajokoiraamme Suloa! On siis syytä pieneen juhlaan, kun keskellä kuluskairaa haastavassa maastossa monivaiheinen jänisajo päättyi kaatoon! Hieno suoritus! Pieni kunniamaininta täytyy antaa myös haulikon toisessa päässä olleelle isännälle eli Jannelle, joka on tunnollisesti jaksanut opettaa ja auttaa Suloa jäniskoirauransa alkutaipaleella.

Ensimmäinen parkkari ammuttu Sulolle perjantaina 17.10.14!


Rakkapoika halusi myös nauttia tästä hienosta saalista ja haukkui oikein terhakkaasti ja omalla tyylillään henkensä heittänyttä jänistä meidän pihassa. Pitihän Rakankin päästä esittelemään erämiestaitojaan.

hmmm.... Onks tää nyt sit mikä..?

HAUHAU HAU hau.. murr.... hau hau hau HAU HAU !!!

 

Varo "vihaista koiraa"

Koiran vai karhun pentu? Talvipesää etsimässä...
 

Taloudessamme asuu siis epäilyttävästi karhua muistuttava pieni, mutta pippurinen "kivenkova" periksiantamaton koiranpentu Rakka ja kuusi kertaa isompi, mutta vähän pehmompi teräsmies-isoveli Sulo. Nelijalkaisten ystävieni avustuksella vierailustasi voi tulla ikimuistoinen, mutta toivottavasti ei viimeinen. Koska olen hyvä emäntä ja haluan huolehtia vieraideni viihtyvyydestä, niin  pyydän nyt ystävällisesti mahdollisia vieraskandidaatteja katsomaan itseään peiliin ja tutkiskelemaan hetken itseään.

 

Älä tule varoittamatta kylään, jos tunnistat itsessäsi seuraavia piirteitä:

 

• Sinulla on häntä, oli se pörröinen tai ei
• Vingahdat, kun sinua puristetaan
• Et osaa sanoa ei
• Olet pyöreä
• Sinulla on ulkonevat etuhampaat
• Olet taipuvainen hajoamaan paineistettaessa

 

Jos nyt tunnistit itsessäsi useamman kuin yhden piirteen, niin on hyvin mahdollista, että olet jokin seuraavista kuvasarjassa esiintyvistä hahmoista:



Orava... Myös majava sopii kuvailuihin..



WC-paperi rulla.. Kaipaamaan jäivät, Serla, Soft Embo ja Lambi...

Kukkaruukku.



Pesukarhu. Uskotko nyt? Vaara on todellinen...!



Viikko takana

Sunnuntaina 5.10 iltapäivällä lähdin komeesti Leppävirralta kohti pohjoista ja samana iltana olinkin sitten jo perillä. Mie sopeuduin muittamutkitta uuteen kotiini, kun olenhan mie sellanen aika rento tyyppi.  En ole vielä ottanut turhaa stressiä vieraista ihmisitä, autoilusta, imuroinnista tai yksin jäämisestä. Haluan kuitenkin muistuttaa, etten ole mikään flegmaattinen lapamato, vaan ennemminkin harkitsevainen, rohkea, älykäs yksilö ja siksi olen myös ehkä omapäinen ajattelija. (tyypillinen porokoira?) Rauhallinen ja tuumaileva ulkomuoto kätkee sisälleen mielenkiintoisen persoonan, jolla on vielä monta ässää korvan takana. Luulen, että siellä on niin monta kujetta, että sen takia se toinen korva vielä välillä vähän nuokkuu.

 

Olen päästänyt äidin aika helpolla tähän asti, kun en ole pissaillut lattioille tai matoille, paitsi pari kertaa, eikä se ollut minun vika. Enkä mie huuda öisin ikävääni, kun kyllä mie tiedän, että äiti nukkuu minun yläpuolella omalla paikallaan sängyssä. Olen oppinut myös odottamaan nätisti ruokaani ja ovellakin istun ja odotan aina kärsivällisesti, että äiti ehtii pukea ulkovaatteet. Eikä nuo ollut edes vaikeita juttuja, ihan hetkessä nuo oppii, jos vaan haluaa...

 

Osaan mie kuitenkin joskus olla vähän ärsyttäväkin, tai oikeastaan äitiä ärsyttää se, jos me pojat nahistellaan illalla kovin myöhään. Sen kyllä huomaa, milloin leikit on tältä illalta leikitty: äiti tulee tuiman näkösenä siihen viereen seisomaan sormi ojossa ja  sitten se älähtää/murahtaa. Sen jälkeen onkin paras ratkaisu lähteä äidin perässä kiltisti nukkumaan. Aamulla pittää herätä taas akaisin, viimeistään kuudelta. En tiedä sitten mitä äiti siitä tykkää?

 

Nyt mie taas pötköttelen täällä työhuoneessa tuolin alla ruokaperäisunilla ja unek...murr... rouh.... uneksi...murrrr... uneksin uusista seikkailuista!

Lempinimet tähän menessä: Kähinäpetteri, Kähinämies, Pikkupallura, Rakkarakas...

Happamia, sanoi porokoira, kun karpaloita söi...

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nenä mukaan ja menoksi!

Minulla on sellainen pieni ja musta kirsu, sitä kutsutaa myös nenäksi. Äitikin on ilmeisesti huomannut, että minulla on nenä ja se toimii ainakin jollain lailla. Äiti nimittäin pistää minut haistelemaan asioita ja minun pitää itse löytää juttuja. 

 

Tosiaankin niinhän se on, ettei minun ole tarvinnut kertoa Rakalle, että sillä on nenä ja mikä sen käyttötarkoitus on. Tietenkin makupaloja etsitään omatoimisesti vähän väliä sekä sisällä että ulkona (oli niiitä tai ei) ja muutenkin kaikenlaiset hajut kiinnostaa todella paljon. Ei ole tarvinnut Rakkaa patistaa nenän käyttöön!
 

Olen todella yllättynyt tämän pienen porokoiranalun nenätyöskentelystä, sillä tänään tapahtui jotain hieman odottamatonta. Olimme jo aamulla aikaisin käyneet metsäretkellä ja nyt toisella metsäretkellämme ylitimme aiemmin aamulla kulkemamme reitin ja Rakka otti heti vainun. Kuono varvikkoon ja vimmatusti seuraamaan tuttua hajua! Useamman tunnin jälkeen siis meidän haju oli edelleen siinä risikossa. Menimme tarkasti samaa reittiä ensin kaatuneen koivun alta ja sitten kännyimme tervaskannolta loivasti oikeaan ja siitä vielä kaarrettiin vasempaan ottaen suunnan kohti naapurin autiotaloa... Hienoa työtä Rakka, hienosti meni!  En kyllä odottanut sinulta mitään, mutta olen tosi ylpeä sinusta! Ehkä innostun hieman pienistä asioista, mutta... En osannut odottaa tällaista omatoimisuutta!
 

Me olemme molemmat vasta alussa kaikessa ja opiskelemme yhdessä toisiamme ja kaikenlaisia juttuja. En ole vielä alkanut mitenkään määrätietoisesti etsimistä tai jälkeä sille opettamaan, mutta ainakin taipumusta nenänkäyttöön tuntuisi Rakalta löytyvän! Nyt vaan emännältä puuttuu kapasiteettia tai lähinnä kokemusta aiheesta... Mutta onneksi uskon siihen, että hiljaa hyvä tulee!  (ja aiheeseen perehtyneitä porokoiraharrastajiakin tuntuu löytyvän, voinen heiltä oppia jotain) En halua ottaa paineita vielä mistään, koska tähän asti on asiat näyttäneet menevän Rakalle jakeluun todella nopeasti. Uskon siis, että tässä vielä ehditään opetella vaikka mitä tulevina kuukausina ja vuosina!
 

 

 

Älä huoli äiti,
kyllä mie tiedän missä me ollaan: me ollaan tässä!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Isojätkä!

Joo mie olen jo tosi iso jätkä! Mulla on se isoveli Sulo... Se on aika hassu, kun sillä on ihan hirveen isot hampaat ja vahvat leuat eikä se taida tietää mitä niillä tehdään? Pitää varmaan opettaa sille, että miten luita oikein syödään.

Mie olenkin näin aluksi ottanut käsittelyyn Sulolle tarkoitetun ison kuivatun naudan nilkkaluun. Se ei ole kuulemma sitä kelpuuttanut, joten se on jäänyt pyörimään nurkkiin.

 

Mutta ennen kuin päästään asiaan pitää ruoka ansaita.  Minä olen nähnyt parhaaksi tavaksi ensin kiertää ja kaartaa haukkuen vihaisesti tiukassa tahdissa ennen kuin hyökkään luun kimppuun! Sulo seuraa oppipoikana korvat höröllään vieressä... Mutta sitten tapahtuu jotain: IHAN NIINKUN SE LUU OLIS LIIKKUNUT, SE ON VARMAAN ELOSSA! Taas pitää haukkua ja paimentaa!  Helekatti osaa olla oikukas makupala... Mutta minäpä päihitän sen!   Uskallappas tulla hyppimään silmille!

Tää on mun nyt!  Sulo saa välillä lainata tätä, jos se haluaa.

Kotiuduttu on!

Koko kylän hurmaavin sydäntenvaltaaja!

Olen jo kotiutunut omaan uuteen kotiini. Äitikin on tosi tärkeä ja sen kanssa me on leikitty ainakin sata kertaa! Minun isoveli Sulo on kovapoika painimaan minun kanssa ja sekös vasta on kivaa, kun mie aina voitan! Kauhia ähinä ja kähinä vaan käy, kun me pojat painitaan ihan tosissamme missä milloinkin: eteisessä, olohuoneessa, takkahuoneessa...

 

Päivät kuluu lähinnä leikkiessä, nukkuessa ja ulkomaailmaa ihmetellessä. Me aina äidin kanssa yhdessä mennään pihalla ja metsikössä. Tietääköhän äiti, että minulla on tosi hyvä nenä?  En vain vielä ole oikein hoksannut, että mitä hyötyä siitä oikein on... Mutta sen mie tiedän, että  me ollaan aika hyvä parivaljakko äidin kanssa.  Pari kertaa äiti on jo vähän "ärähtänyt" minulle, mutta onneksi mie olen ihan nokkela poika niin ymmärsin mitä se tarkoittaa: sohvat on äidille tosi tärkeät, niihin ei saa koskea hampailla.

 

Illalla mie laitankin nukkumaan äidin sängyn viereen lattialle. Minulla on kuulemma oma petikin, mutta mieluummin nukun ihan kovalla lattialla. Nukkumaan mennessä mie inisen, ähkin ja haen hyvää asentoa kunnes yhtäkkiä olen täydessä unessa. Äiti ei taida välittää minun iltapuuhista, sillä se tuntuu nukahtavan jo ennen minua. Yöt meneekin sitten rauhallisesti nukkuessa. Isoveli Sulo nukkuu eteisen aulassa ja välillä se käy minua moikkaamassa.



Kumpi voittaa?



Aikalisä!



Ensitunnelmat

Rakka poika "nukkuu"....





Eilen illalla saavuin tänne vanttausjärvelle. Tämä on minun koti nyt, eikä mulla jännitä enää yhtään. Melkein 7 tuntia piti autossa matkustaa, mutta miehä nukuin lähes koko matkan. 

Illalla olikin sitte menoa ja meininkiä! Innokas "isoveli" suomenajokoira Sulo teki tuttavuutta, niin siinä hötäkässä opin haukkumaan, murisemaan ja korvatki saattoi nousta pystyyn hetkellisesti, oli se sen verran jännittävää! Nyt me ollaan jo melkein kavereita Sulon kanssa.. Osaan kyllä pitää puoleni, vaikka isoveli onkin tosi iso... Ja vähän liian innokas... Onneksi mie osaan jo ratkaista tilanteet tosi fiksusti!

Äitillä on kaikenlaisia suunnitelmia minun suhteen, joten palataanpa niihin myöhemmin!



Äiti piettää minusta hyvää huolta, vastineeksi mie herätän äidin ajoissa uuteen päivään!