Lammaskatras

Nythän tässä on jo viikon sisään tapahtunut paljon juttuja. Meille tuli yhtäkkiä 3 uutta pikkipäkäpäätä ja äiti on alkanut puhumaan TANSKAA! Tai siltä se ainakin kuulostaa, kun se juttelee lampaiden kanssa... " mäae mäae...mäae mäae". Mikähän sille on tullut, ja ymmärtääkö ne lampaat edes sitä. . Ja onko sillä yhellä  tikku jossain, vai miksi se äiti huutaa että " tikku tikku tiii-iii, tikku,tiii". . . Se on ihan hassu :D Kai se on joku äidin ja pökäleiden salakieli?

Niin ja sitten pässinpökäle lähti virheämmille nummille, kun se halusi tehdä vähän liiankin paljon tuttavuutta uusien pikkukarittojen kanssa. No, eipä tartte ennää sen kanssa tapella... Sen tilalle tulikin sitten pikku-uuhi Rusina, joka onkin melekonen tuittupää. Siellä se jo sorkkaa paiskoo maahan, jos mie alan ihan härskiksi. (mitä mie en tietenkään koskaan ole)

Joo ja MIE, minä se sitten sytyin lammashommiin ihan eriinmalliin! Kyllä kuule lauma liikkuu ja lähtee komiasti koparat kopsuen äitiä kohti, kun mie poika niin päätän... Ja mie päätän Niin no joo, okei välillä mulla on vähä vaikeuksia tehdä niinku äiti haluaa, mutta jos mie ite saan päättää niin kyllä mie ne lampaat aina äidille tuon ja kerään kaikki mattimyöhäisetkin mukaan. Että en mie ihan turhake ole, mutta mulla on välillä vähän liikaa vauhtia. En tiiä, mutta äiti se aina minua toruu, kun menen liian lujaa, mutta MITEN MUUTENKAA saan karkulaiset kiinni??  Täh? En mie käsitä? Joskus vaan pittää juosta vähän vielä lujempaa, että pääsee karkulaisen eteen ja pyssäyttettyä sen. En mie aina ihan turhaan juokse, mutta hitto kun on niin herkkiä nuo uudet karittat. Hitto ne on niiin vilkkaita liikkeissänsä!  Mutta aina mie saan sen lauman uudestaan kasattua, vaikka se joskus vähän leviää. Eikä ne onneksi ole moksiskaan, vaikka välillä tulee liikaa vauhtia. Äidin sylistä  ne näyttää turvaa joskus hakevan ja äskenkin se äiti niitten sorkkien kimpussa oli. On ne melekosia pikkukarittoja; Rusina, Pulla ja Pitko. Hassut nimet keksinyt niille. :)

Äiti on mulle tosi tärkeä edelleen ja nytkin mie ajattelin laittaa sen jalkoihin nukkumaan. Siinä se on paras paikka olla. Ja käytiin me äsken vähä jängällä kävelemässä yhessä. Kiva kun ei tarttennu ottaa ressiä työnteosta eikä muusta :) Ihan vaan käveltiin äitin kanssa. On niin monesti nyt pyöräilty, että kiva välillä vaan käveleskellä.

Lisää kuvateksti

Topopässi, Tilkku, ja Täkki + pikkukarittat Rusina, Pulla ja Pitko ja Rakan perä! :D

Näytelmöitiin.

Pitää kerätä ajan kanssa omaan kansioonsa Rakan näyttelytulokset ja arvostelut, on sitten sieltä kiva lukea ja verrata mitä on kukakin tuomari pojasta tykännyt. 

Nyt minun pitää hieman ottaa RELAX ja hengittää syvään. Tuomareilla on myös omia mieltymyksiä ja makuasioita, jotka ratkaisevat sitten siinä tilanteessa, kun koiria vertaillaan keskenään eli tilanteessa jossa kaikki ovat olleet niin hyviä, että ovat ansainneet paikkansa kilpailuluokassa. On kuitenkin olemassa rotumääritelmä, jonka mukaan koirat arvioidaan. Mahdollisten virheiden määrän ja niiden vakavuuden mukaan sijoitus laskee tai jos koira on vaan tosi täydellinen, niin silloin se saa vielä kunniapalkintoja! Niinkuin Rakan velipoika Hatka (P.Doppio) putsasi pöydän antaitsemallaan tavalla :) Onhan sekin tosi komia, ei siittä pääse mihinkään. Pärjättiin me lopulta tosi hienosti kasvattajaluokassa, oltiin porokoirien ROP1 ja lopulta koko näyttelyn kasvattajaluokkakisaan päässeiden kesken sijalla 3! Todella hieno suoritus :)

Arvosteluja on päästä päähän, joten hylätyn, tyydyttävän, hyvän, erittäin hyvän ja erinomaisen koiran välillä onkin oltava eroja. Meidän EH on siis merkki, että Rakka on tälläkin kertaa ulkomuodon, liikkeiden ja vähän luonteenkin perusteella erittäin hyvä. Se kuulostaa hieman kalpealta arvostelulta SERT:n ansanneiden koirien rinnalla, mutta EH ei ole huono. Jos koiralla on selkeästi virheitä esimerkiksi karvapeitteessä tai sillä on epä-porokoiramainen rakenne niin arvostelu putoaa väkisinkin alemmas, ikä se voi saada EH:n arvoista arvostelua. 

Edelleenkin näyttelykehässä pyöriminen on ihan erijuttu kuin kotona. Häntä töröttää aina kehässä pystyssä, kun taas nyt kotona mentiin häntä rennosti keinuen kintereillä. Liikkeet jää näyttelytilanteissa väkisinkin ehkä hieman jäykäksi, kun kaikilla jännittää ja hermostuttaa. Huh. . . No yllättävän hyvä arvostelu saatiin, vaikka tuntui että ei me osattu esiiintyä yhtään.

Asiasta kolmanteen...

Koen, että on Rakka alkanut aikuistumaan, vaikka se vielä onkin tosi leikkisä. Puhtetta tulikin siitä, tulevatko urokset keskenään toimeen ja hieman ihmettelin, sitä miksei toiset urokset ole ymmärtäneet Rakan rauhansovinto yrityksiä. Rakka on ainakin toistaiseksi ihan hyvin tullut juttuun kaikkien kanssa, jos toinen ei halua tapella. Poikkeuksiakin on: olen huomannut, että ei Rakka jää tuleen makaamaan, jos sen kimppuun käydään vaan puolustautuu kyllä rähäkästi. Mutta ei se jää yhteenottoa miettimään sen pitemmälle, uudet koirat ja aina uusi tilanne ilman sen kummempia traumoja :) Aiheesta tuli puheeksi, ettei se ole porokoiramaista tai tyypillistä, jos tulee toisten uroksien kanssa toimeen. Ja varsinkin omituista on se, jos jo 1 vuotias uros tulisi toisten uroksien kanssa juttuun. Tulkitsin tämän vähän jyrkästi niin, että Rakka ei ole tarpeeksi porokoiramainen, se ei täytä jotain rotunsa kriteerejä, siinä täytyy olla jotain vikaa ja pahasti pielessä. Mutta eihän rotumääritelmässä kielletä sosiaalisuutta, vaikkakin se ei ole kovin tyypillistä porokoirille. Siellä mainitaan ystävällisyys, joka tottakai osoittautuu etenkin ihmistä kohtaan tärkeäksi ominaisuudeksi. Mutta toisista koirsta ei puhuta mitään. Olen nähnyt myös poikkeuksia mm. karhukoirissakin, Rakalla on karhukoirakaveri Topi. :D Ehkäpä kuitenkin keskustelun pohjalla oli kyse siitä, että minun ei kannata ihmetellä toisten uroksian pullistelua, kun se on ihan normaalia ja se on yleisempää kuin taas sosiaalisuus. Rakassa ei koirana ole mitään vikaa, se vain on poikkeuksellinen tässä sosiaalisuus asiassa. Tarkoitus ei ollut varmaan Rakkaa moittia jotenkin omituiseksi ja huonoksi porokoiraksi. Olen niin ylpeä pienistäkin edistysaskelista ja kehityksestä. Nuorihan se vielä on, vaikka vuosi tulikin täyteen elokuussa. Ja vielä en tiedä mihin me vielä Rakan kanssa päästään :)  Ja uskalsihan poika mennä hevosaitaankin vaikka niin ensin pelotti!

5.9.2015 Siilinjärvi, Tuomari Lehtimäki Eija

JUN EH, JUK 3

Vahvarunkoinen nuori uros. Luusto voisi olla hieman järeämpi. Oikeanmuotoinen pää. Hieman pitkät korvat.  Ikäisekseen hyvin kehittynyt runko. Hyvä eturinta. Kulmaukset voisivat olla voimakkaammat. Häntä nousee liikkeessä selälle. Erittäin hyvä karvanlaatu, joskin niukasti pohjavillaa. Riittävä askelpituus.

Tässä vaan kattelen, tassut ristissä :)

Tohtisiko tonne mennä...?

Ei pelota enää yhtään. Täällä mie meen hevosten seassa :)

Ai pitäs paimentaa vai?

No mie kävin tuossa elokuun viimeisenä viikonloppuna leirillä Saajomannussa, Minna Mäntyranta-Mustosen tykönä taas. Äiti on vissiin aivan hurahtanu tohon lammashommaan ja paimennukseen. Ajattelin nyt vähän kertoa, että miten se reissu sitte menikään.
 

Aluksi tietenkin uroksien kanssa irokeesit pystyssä käveltiin vähän aikaa, mutta oli siellä leirillä yksi narttu, joka olisi minua kiinnostanut mutta MIKSEI SE KIINNOSTUNUT MINUSTA? En voi ymmärtää. . . . Ja jotenkin ne muutkin urokset oli niin isoja poikia, että ne olis halunnut tehdä meikäläisestä lihasosetta, vaikka mie olisin vaan halunnu sanoa moi. No onneksi oli porokoira Voima, jonka kanssa vähä yritin leikkiä, muttakun Voimalla vähä otti nuppiin, kun olin niin nuori ja innokas :D Hauskaahan meillä oli, ja Voimaan olen tutustunut jo pentuaikoina.

 

 

Niin ja sitten pitihän sitä sitten alkaa töihinkin, kun äiti kerran on tästä leiristä jotain kuulemma maksanutkin. Eihän mulla olis voinu vähempää kiinnostaa. Ei minun ole tarvinnu kotonakaan ottaa mitenkää vakavasti tätä hommaa. Olin mie jo keränny rohkeutta sen verran, että en alkanu huutamaan ja itkemään siellä kehässä, mutta kun ei vaan kiinnostanu. Junttasin itteni jonnekkin nurkkaan ja luimistelin siellä, tai seisoin nokka pystyssä korvat tukossa keskellä kenttää ilman aikomustamaan ottaa yhtään askelta kohti laumaa. Äiti yritti vaikka kuinka sillä paimensauvalla ohjata minua liikkeelle ja vaikka kuinka se olis huitonu tai komentanu. Minnakin siellä sitte kommentoi taustalla, että " tällä pojalla on keskisormi pystyssä, ja se haluaa nyt tehdä mitä se haluaa, ei ole sauvasta nyt apua, vaikka moni koira siihen kyllä reagoisi."  No niimpä! Miehän oon mielenipahoittaja porokoira, joka heittäytyy dramaqueen-rooliin heti ku vaaditaan vähä enemmän, kuin mitä ite haluaisin tai kiinnostais nyt tehdä.
 

Okei okei, toi oli vaan ne pahimmat hetket, joita nyt kyllä tuli useampikin siinä harjoituksen aikana, mutta jaksoin mie sitte muutaman kerran oikeesti vähä duunaillaki jotain. Käänsin vähän päätä ja hops, ku koparat alko liikkua, ei paljoa vaadittu ni kyllä alko päkäpäät käpytellä eteenpäin. Ja kyllä mie ymmärrän, että se sauvan tarkoitus on ohjata minua oikeisiin paikkoihin, jos en aina tajua olla oikeessa paikassa oikeeseen aikaan. Kyllä mie töitä teen, jos mie haluun....  Välillä olin ihan huippuihana ja MAHTAVA HIENO POIKA äidin mielestä, tein vissiin jotain oikein silloin? :) Joo ja toisena päivänä kylmässä laavuteltassa nukutun yön jälkeen mie sitte vähä skarppasin ja kuuntelin äitiä, kun se taitaa oikeesti haluta minun tekevän töitä ja on se äitin kanssa tekeminen ihan kivaa :) Ja sitte kun me lopetetaan niin saan niin hirveästi kehuja, että koko maailma kuulee sen!! Voi pojat äiti ossaa niin ihanasti minua kehua  <3

 

 

Ihan hyvä reissuhan se oli, kyllä mie opin uusia asioita, ja olin kehittynyt kesän aikana koirana ja ihan olen virallisesti nyt teiniporokoira, jolla välillä vähä keskisormi nousee pystyyn. JEE, en olekaan ihan niin lapanen, kuin mitä on kuviteltu. Ja kyllä mie lampaat saan herkästi liikkeelle,ja on mulla Poweria päänupissa sen verran, että ei yks päälle karkaava lammas paljon pelota. Pässi Topon kanssa myös välillä painitaan.
 

Kotona ajattelin yllättää äidin ja olenkin ollut tosi kiinnostunut lampaista, jopa haukuin niille ihan ekaa kertaa pitkään aikaan! Huh, kyllä mun piti heti kokeilla, että onko mulla vaikutusvaltaa näihin villahousuihin. Kyllä se vaan on kiva kun äidillä on ihan omasta  takaa tällaisia elikoita. Miehän pörrään pihassa lampaitten "kimpussa" koko ajan ja välillä pittää käydä naamat nuolemassa ja tutustua näihin päkäpäihin hieman tarkemmin. Kyllä me yhden kerran jo yhdessä kuljetettiin ne lampaat takasin aitaukseen. Isi oli auttamassa ja mie sitte sain tehtäväksi tuoda lampaita äitiä kohti, mutta sitten Tilkku junttasi ittensä kiinni kenttään, ni enhän minä sitä siittä saanu poies! Pentele se on ärsyttävä uuhi, mutta silti niin ihana, kun mie aina sen korvat ja turpaa nuolen <3

 

 

Mie kuulin, että mie olen ihan kelpo porokoira ja minusta tulee hyvä paimen, kunhan saan aikaa niitten kanssa ja harjoitellaan pikkuhiljaa ilon kautta. Vasiten mie äitiä vähän kiusaa välillä. Ja kyllä miekin oon aika iso jätkä ja aika cool, kun en ees haluu tapella.

Hmm... Eihän tuolta tuu lampajia sisään telttaan?

Kelpaa näissä maisemissa tutkia maailmaa



Ihana Rakka, ihana auringonlasku.