sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Näytelmöitiin.

Pitää kerätä ajan kanssa omaan kansioonsa Rakan näyttelytulokset ja arvostelut, on sitten sieltä kiva lukea ja verrata mitä on kukakin tuomari pojasta tykännyt. 

Nyt minun pitää hieman ottaa RELAX ja hengittää syvään. Tuomareilla on myös omia mieltymyksiä ja makuasioita, jotka ratkaisevat sitten siinä tilanteessa, kun koiria vertaillaan keskenään eli tilanteessa jossa kaikki ovat olleet niin hyviä, että ovat ansainneet paikkansa kilpailuluokassa. On kuitenkin olemassa rotumääritelmä, jonka mukaan koirat arvioidaan. Mahdollisten virheiden määrän ja niiden vakavuuden mukaan sijoitus laskee tai jos koira on vaan tosi täydellinen, niin silloin se saa vielä kunniapalkintoja! Niinkuin Rakan velipoika Hatka (P.Doppio) putsasi pöydän antaitsemallaan tavalla :) Onhan sekin tosi komia, ei siittä pääse mihinkään. Pärjättiin me lopulta tosi hienosti kasvattajaluokassa, oltiin porokoirien ROP1 ja lopulta koko näyttelyn kasvattajaluokkakisaan päässeiden kesken sijalla 3! Todella hieno suoritus :)

Arvosteluja on päästä päähän, joten hylätyn, tyydyttävän, hyvän, erittäin hyvän ja erinomaisen koiran välillä onkin oltava eroja. Meidän EH on siis merkki, että Rakka on tälläkin kertaa ulkomuodon, liikkeiden ja vähän luonteenkin perusteella erittäin hyvä. Se kuulostaa hieman kalpealta arvostelulta SERT:n ansanneiden koirien rinnalla, mutta EH ei ole huono. Jos koiralla on selkeästi virheitä esimerkiksi karvapeitteessä tai sillä on epä-porokoiramainen rakenne niin arvostelu putoaa väkisinkin alemmas, ikä se voi saada EH:n arvoista arvostelua. 

Edelleenkin näyttelykehässä pyöriminen on ihan erijuttu kuin kotona. Häntä töröttää aina kehässä pystyssä, kun taas nyt kotona mentiin häntä rennosti keinuen kintereillä. Liikkeet jää näyttelytilanteissa väkisinkin ehkä hieman jäykäksi, kun kaikilla jännittää ja hermostuttaa. Huh. . . No yllättävän hyvä arvostelu saatiin, vaikka tuntui että ei me osattu esiiintyä yhtään.

Asiasta kolmanteen...
Koen, että on Rakka alkanut aikuistumaan, vaikka se vielä onkin tosi leikkisä. Puhtetta tulikin siitä, tulevatko urokset keskenään toimeen ja hieman ihmettelin, sitä miksei toiset urokset ole ymmärtäneet Rakan rauhansovinto yrityksiä. Rakka on ainakin toistaiseksi ihan hyvin tullut juttuun kaikkien kanssa, jos toinen ei halua tapella. Poikkeuksiakin on: olen huomannut, että ei Rakka jää tuleen makaamaan, jos sen kimppuun käydään vaan puolustautuu kyllä rähäkästi. Mutta ei se jää yhteenottoa miettimään sen pitemmälle, uudet koirat ja aina uusi tilanne ilman sen kummempia traumoja :) Aiheesta tuli puheeksi, ettei se ole porokoiramaista tai tyypillistä, jos tulee toisten uroksien kanssa toimeen. Ja varsinkin omituista on se, jos jo 1 vuotias uros tulisi toisten uroksien kanssa juttuun. Tulkitsin tämän vähän jyrkästi niin, että Rakka ei ole tarpeeksi porokoiramainen, se ei täytä jotain rotunsa kriteerejä, siinä täytyy olla jotain vikaa ja pahasti pielessä. Mutta eihän rotumääritelmässä kielletä sosiaalisuutta, vaikkakin se ei ole kovin tyypillistä porokoirille. Siellä mainitaan ystävällisyys, joka tottakai osoittautuu etenkin ihmistä kohtaan tärkeäksi ominaisuudeksi. Mutta toisista koirsta ei puhuta mitään. Olen nähnyt myös poikkeuksia mm. karhukoirissakin, Rakalla on karhukoirakaveri Topi. :D Ehkäpä kuitenkin keskustelun pohjalla oli kyse siitä, että minun ei kannata ihmetellä toisten uroksian pullistelua, kun se on ihan normaalia ja se on yleisempää kuin taas sosiaalisuus. Rakassa ei koirana ole mitään vikaa, se vain on poikkeuksellinen tässä sosiaalisuus asiassa. Tarkoitus ei ollut varmaan Rakkaa moittia jotenkin omituiseksi ja huonoksi porokoiraksi. Olen niin ylpeä pienistäkin edistysaskelista ja kehityksestä. Nuorihan se vielä on, vaikka vuosi tulikin täyteen elokuussa. Ja vielä en tiedä mihin me vielä Rakan kanssa päästään :)  Ja uskalsihan poika mennä hevosaitaankin vaikka niin ensin pelotti!



5.9.2015 Siilinjärvi, Tuomari Lehtimäki Eija

JUN EH, JUK 3

Vahvarunkoinen nuori uros. Luusto voisi olla hieman järeämpi. Oikeanmuotoinen pää. Hieman pitkät korvat.  Ikäisekseen hyvin kehittynyt runko. Hyvä eturinta. Kulmaukset voisivat olla voimakkaammat. Häntä nousee liikkeessä selälle. Erittäin hyvä karvanlaatu, joskin niukasti pohjavillaa. Riittävä askelpituus.



Tässä vaan kattelen, tassut ristissä :)

Tohtisiko tonne mennä...?

Ei pelota enää yhtään. Täällä mie meen hevosten seassa :)

1 kommentti: