Joulutervehdys

Hetken saa levähtää, kun  emäntä pötköttelee masu täynnä kinkkua. Rakka ei taida joulusta niin välittää, töhöttää menemään arki tai pyhä :D

Jatketaan harjoituksia taas joulun jälkeen!

Rakan herkullinen kuva päivitys :)

Haloo. . . . herkkua? 

Herkkua oli!

Ite oon HERKKU!

Tuola puusa on joku herkku orava. . . 

Mitä kuuluu

Rakan kanssa meillä on ihan erityinen suhde... On se kumma, että kerta kuukauteen pieni kurinpalautus ja PLING, poika on niin kuuliaisena että ei mitään rajaa.  ;) Pikku hölmöläinen <3 Ja edelleen haluan muistuttaa, että kyllä meillä verbaalinen huomautus ja se energia riittää kertomaan, että nyt oli tuhma poika. Joskus on vaan itselläkin liian lyhyt pinna, hermostunut olo, ei sillon ole itsekään parhaimmillaan, mutta se on elämää. Kyllä ne koirat vaa vaistoaa energiaa, oppii lukemaan emäntäänsä paremmin kuin itse edes tajuaa.

Pooka on alkanut iha syttymään todenteolla paimennukseen. Pitää toisia koiria paimentaa ja hakkua, jos se ei toimi niinku Rakka ite tykkäis. Jos on ajokoirilla ajoleikki käynnissä niin johan on Rakalla lystiä yrittää pysyä perässä vimmatusti haukkuen ja pitää keksiä, jokin sopiva oikoreitti, että pääsee pysäyttämään päättömiä hulmupettereitä. Pakko saada pysäytettyä!

Toinen uusi ilmiö on, että jos joku toinen koira tulee liian lähelle minua ilman Rakan lupaa, ni kyllä hyökkää poika sieltä täysillä väliin ja alkaa haukkua ja ajattaa toista poies: " PERKELETTÄKÖ SIIHEN TULET MINUN JA ÄITIN VÄLIIN! HÄ? Minä olen ainut ja oikea, joka saa olla äitin jaloissa, painu sinä kloppi mäkeen siittä! "  Sitten Rakka käy tarkistamassa että " äiti eihän sulle tehnny mitään sopimatonta sulle?"   No, ole niin vakavaa :)

Rakka on osoittautunut edelleen ihan mukavaksi koirapuistokaveriksi. Kyllä edelleenkin välillä karvat nousee pystyyn, kun joku isotteleva uros yrittää niskasta piettää hampailla kiinni, mutta onko se nyt mikään ihme? Itelläki nousis tukka pystyyn, jos koku puristais niskasta ja alkais uhkailee. 

Rakka tuntuu lähinnä miettivän, että " hei mikä sun ongelma on?  Äiti, on aina sanonu että ei saa tapella, mut mitä sun äiti on sulle sanonu?" 

Niin... Meillä on Rakan kanssa paljon yhdessä opittavaa ja yhdessä tehdään ja arkea eletään. Se ei muistele minun huonoja päivä, se ei syytä mua virheistä. 

Ja tänään mennään julistamaan eläinten joulurauhaa. Kävellään jokirantaan yhdessä muiden koiranomistajien kanssa ja osallistumalla rapsahtaa kilon koiranruokalahjoitus eläinsuojeluyhdistykselle <3

tarkistus kierros, häntä kuin majakka,
merkkinä kaikille törröttää pystyssä!

Dämn, I'm so komee ja mä niin OWN tän paikan!
 En edelleenkään tappele kenenkää kans, luotan että äiti piettää mun puolia.

Tässä me mennään yhes koos kohti koirapuistooo, jea jea!

Pusu pakkasessa lämmittää, äitin poika oon <3

Paketissa....

Mie tässä päivänä eräänä olin lenkillä niinku aina, mutta sitte äiti "the haukansilmä" sitte hoksasi, että mie onnun, vaikka niin hienosti yritin peittää sitä. Äitit on just niin tollasia, kun ne heti huolestuu ihan hulluna. Mutta täytyy myöntää, että oli se tassu kipee, kun enhän mie voinu ennää juosta ja piti vähän väliä tassua lepuuttaa ilimassa. Sitten äiti huomasi, että se tassu ihan kuumottaa. Enkä mie omasta mielestä huomannnu mitään erikoista, äitikään ei löytäny mitään selkeää haavaa tai muuta oiretta selittävää.

Olihan se aika huippua käydä eläinlääkärissä, kun siellä oli niitä hajuja! Aivan hirveesti jokapaikassa! Kyllä mie annoin sen lääkäritätin minua tutkia tosi nätisti, mutta olihan se tosi noloo (korvat litussa). Jos jotain hyvvää pitää hakea niin mulla ei ollut mitään vikaa oikeassa etukäpälässä! Eikä ollu muuten yhtään hammaskiveä! Sydämessä ja keuhkoissa ei mitään poikkeavaa, imusolmukkeet normaalit, vatsassa ei brobleemia, jonka lisäksi silmät, kirsu ja iho, turkki, tosi hyvässä kunnossa. Vasemmassa etukäpälässä sitte se varsinainen ongelma löytyi, "keskimmäinen" varvas oli jotenkin hetkun tuntuinen.

Kliinisen tutkimuksen jälkeen alkoikin se hauskin osuus. Sain unimaitoa! Siittäpä tuliki sellaset unet, että oksat pois. En vaan millään olis halunnu nukahtaa, ku piti vahtia ettei äiti karkaa! Ottivat kuulemma minun nukkkuessa röntgen kuvia tassusta. Kuvista sitte näkyi, että varvas oli jotenki vähä vinossa ja kuulemma luxoituu tosi helposti. Äiti selitti mulle, että se tarkoittaa sitä, että se nivel tulee pois sieltä kuopasta eli luksoituu. Nilvesiteet oli pettäny jossai hötäkässä ja sen takia tuo varvas nyt vähä hölpöttää. Mahddollisesti pieni murtumalinja sieltä löytyi, mutta ihan niinku ihmisillä " what can you do: nothing". Hieman hetkuksi se saattaa ehkä jäädä, mutta ei sille voi mitään. Tassuside 2 viikkoa ja kipulääkettä, niin eikhän pitäis olla kunnossa :)  Nyt kuulemma vaan hihnalenkkejä? Mitä hittoa? Siis EI OLE TOSI! Mutta okei... Pitää ottaa tämä toipilasaika nyt tosissaan, kun palkinto odottaa!

Voin kertoo, pääsen taas paimentaa poroja enstalvena: 2 päivän leirille helmikuussa, 1 pv maaliskuussa ja 1 pv huhtikuussa! Vitsi mie niin ootan niitä leirejä :) Päästään äitin kanssa taas hommiin!

Untenmailla, tassupaketissa. 

Ei jaksais poseerata , kun just päässy pois lääkärinpöydältä

Ei tarvii kauluria, kun ei tää nyt oo niin paha.
Ja osaa äitikin nälköjään tassusiteen tehdä.

Porossa on huumorintajua

Voi poijjat.... Miehän pietän omaa pikku päiväkirjaa facebookissa, avaudun sinne välillä kun tulee herkullisia tilanteita äipän kanssa tai muuten vaan. En tiedä, mutta äiti sanoo, että mulla on nyt joku ihme vaihe päällä. Kuulemma TURBO-vaihde meni silmään tuossa varmaan pari kuukautta sitten. No hei, jos jotain tehdään ni tehdään se satalasissa sitten! En mie ole paha enkä käy kenenkää kimppuun, kun olen sellaisistakin  "ongelmakoirista" kuullut. 

Muttako minkäs mie sille voin, että äiti on mulle aika hiton tärkee. Ja ainahan se nyt ei siltä näytä, että mie mitään kuuntelisin, mutta niinhän se just on: "se vaan näyttää siltä". Ollaan me äitin kanssa otettu vähä hupiakin irti elämästä, kun se on mulle ainakin tärkeetä. Ei aina voi vaan puurtaa ja ahertaa, pittää välillä leikkiäkin. Ja on mulla sitä huumorintajuakin. 

Äsken äiti haki minut tuolta kopperolta ja lähettii lampaita ruokkimaan. Äiti antoi minulle tärkeän käskyn:  " oota ", mie pooka ootin, mutta kun äiti oli kolmen metrin päässä, niin joku ihmeellinen voima veti minut pois sieltä tarhasta ja en voinut sille mitään! Ja minun tuurilla äiti näki heti sen tilanteen ja kääntyi salamana ympäri jolloin mie vedin itteni kenttään ja yritin selittää, etten todellakaan omin jaloin kävelly tuolta tarhasta ulos. Äitillä ei pokka pitänyt tänään sekunttiakaan ja se repsi ihan hulluna nauramaan, enkä miekää enää siinä tilanteessa jääny hohhailemaan kun lähdin leikkiin mukaan. Onko niin vakavaa, jos joskus vähä pelleilee :) 

Kyllä se äiti olikin aika tiukkana eilen, ei tykänny yhtään jos lipsuin annetuista käskyistä... Aina joutuu tekemään uudestaan, jos ei mene heti perille. Ollaan me vaan iha hyvä pari silti :)

Rakka 1 vuosi ja 2 kk

Koiramaista menoa

Met ollaan Sulon kanssa sellanen parivaljakko, että oksat pois... Mehän olllaan melkein koko pieni elämämme yhessä vietetty :) Kähistään ja nahistellaan harva se päivä mistä milloinkin ja sitte rötkötettään missä sun sattuu päiväunilla :)

Käytiin kuitenkin tänään vähän koirapuistossa ja siellähän meillä kivasti aika kului. Tuossa ylimmäisessä kuvassa minun tämän päivän puistokavereita, jotka painii keskenänsä. Oli ihan kiva, kun oli monenlaisia koiria tänään. Ne yhdet mulla vähän nauratti, kun sellanen kiva parivaljakko pikku mittelspitzejä oli siellä myös. Se toinen  oli niin pieni, mutta silti niin "iso"... Enhän mie voinu ottaa sen isotteluja tosissaan, kun sehän kaatuis kumoon pienestä töytäisystä. 

Hassuja koiria sitä onkin olemassa.

No olin mie sitten taas vähä raisu, kun tuo yksi sekarotuinen puolivuotias penikka, oli vähä ujo ja mie en sitte millään meinannu aluksi käsittää, että voisi sillai nätisti lähestyä. Muttaku en mie malttaisi millään. (onneksi äiti vähä topppuutteli, ni maltoin sitte pari minuuttia vähä iisimmin ottaa.) Kyllä mie kylki edellä hypin sitä vasten ja vällillä menin takapuoli edellä hyppimään siihen eteen ja taakse, että luulis nyt toisen tajuavan, että ei peräpäässä ole hampaita?  Vai, teinkö jotain väärin. . . ? Näytti se toinen sitte lopulta siittä heltyvän ja juostiin niin helkkarin lujaa ympäri puistoa ja Sulo perässä ;)

Sitten kävi kyllä vähä ikävästi, että piti ihan rääkyä niinku viimestä päivää. Kun Sinne puistoon tuli sitte sellane iso uros, joka ei sitte ymmärtäny minun innokasta lähestymistapaa, ja kävi sitten kurkkuun kiinni. En mie ehtiny kissaa sanoa, kun olin jo kentässä...  Helvetti ku säikähdin, että joko tässä lähti henki vai lähteekö "vaan" komiat korvat päästä irti. Onneksi tuli sitte äitikin apuun, että saatiin se yksi siittä naamasta irti... Yritin mie mennä pyytään anteeks, tai muuten vaan tekemään sovintoa, mutta ei se toinen enää halunnu. Äitikin sitte sano, että parempi meän mennä nyt vähä sivummalle ja lähtiä kotiin sitä myöten. Katoin mie, että äiti ja se toinen emäntä sai asiat sovittua, vaikka kyllä siinä taisi kaikki säikähtää ihan sydänjuuria myöten.  Sellasta sitä sattuu, mutta olisin mie silti halunnu itekki sopia sen toisen kanssa, kun enhän mie mittään pahhaa tarkoittanu.

Lammaskatras

Nythän tässä on jo viikon sisään tapahtunut paljon juttuja. Meille tuli yhtäkkiä 3 uutta pikkipäkäpäätä ja äiti on alkanut puhumaan TANSKAA! Tai siltä se ainakin kuulostaa, kun se juttelee lampaiden kanssa... " mäae mäae...mäae mäae". Mikähän sille on tullut, ja ymmärtääkö ne lampaat edes sitä. . Ja onko sillä yhellä  tikku jossain, vai miksi se äiti huutaa että " tikku tikku tiii-iii, tikku,tiii". . . Se on ihan hassu :D Kai se on joku äidin ja pökäleiden salakieli?

Niin ja sitten pässinpökäle lähti virheämmille nummille, kun se halusi tehdä vähän liiankin paljon tuttavuutta uusien pikkukarittojen kanssa. No, eipä tartte ennää sen kanssa tapella... Sen tilalle tulikin sitten pikku-uuhi Rusina, joka onkin melekonen tuittupää. Siellä se jo sorkkaa paiskoo maahan, jos mie alan ihan härskiksi. (mitä mie en tietenkään koskaan ole)

Joo ja MIE, minä se sitten sytyin lammashommiin ihan eriinmalliin! Kyllä kuule lauma liikkuu ja lähtee komiasti koparat kopsuen äitiä kohti, kun mie poika niin päätän... Ja mie päätän Niin no joo, okei välillä mulla on vähä vaikeuksia tehdä niinku äiti haluaa, mutta jos mie ite saan päättää niin kyllä mie ne lampaat aina äidille tuon ja kerään kaikki mattimyöhäisetkin mukaan. Että en mie ihan turhake ole, mutta mulla on välillä vähän liikaa vauhtia. En tiiä, mutta äiti se aina minua toruu, kun menen liian lujaa, mutta MITEN MUUTENKAA saan karkulaiset kiinni??  Täh? En mie käsitä? Joskus vaan pittää juosta vähän vielä lujempaa, että pääsee karkulaisen eteen ja pyssäyttettyä sen. En mie aina ihan turhaan juokse, mutta hitto kun on niin herkkiä nuo uudet karittat. Hitto ne on niiin vilkkaita liikkeissänsä!  Mutta aina mie saan sen lauman uudestaan kasattua, vaikka se joskus vähän leviää. Eikä ne onneksi ole moksiskaan, vaikka välillä tulee liikaa vauhtia. Äidin sylistä  ne näyttää turvaa joskus hakevan ja äskenkin se äiti niitten sorkkien kimpussa oli. On ne melekosia pikkukarittoja; Rusina, Pulla ja Pitko. Hassut nimet keksinyt niille. :)

Äiti on mulle tosi tärkeä edelleen ja nytkin mie ajattelin laittaa sen jalkoihin nukkumaan. Siinä se on paras paikka olla. Ja käytiin me äsken vähä jängällä kävelemässä yhessä. Kiva kun ei tarttennu ottaa ressiä työnteosta eikä muusta :) Ihan vaan käveltiin äitin kanssa. On niin monesti nyt pyöräilty, että kiva välillä vaan käveleskellä.

Lisää kuvateksti

Topopässi, Tilkku, ja Täkki + pikkukarittat Rusina, Pulla ja Pitko ja Rakan perä! :D

Näytelmöitiin.

Pitää kerätä ajan kanssa omaan kansioonsa Rakan näyttelytulokset ja arvostelut, on sitten sieltä kiva lukea ja verrata mitä on kukakin tuomari pojasta tykännyt. 

Nyt minun pitää hieman ottaa RELAX ja hengittää syvään. Tuomareilla on myös omia mieltymyksiä ja makuasioita, jotka ratkaisevat sitten siinä tilanteessa, kun koiria vertaillaan keskenään eli tilanteessa jossa kaikki ovat olleet niin hyviä, että ovat ansainneet paikkansa kilpailuluokassa. On kuitenkin olemassa rotumääritelmä, jonka mukaan koirat arvioidaan. Mahdollisten virheiden määrän ja niiden vakavuuden mukaan sijoitus laskee tai jos koira on vaan tosi täydellinen, niin silloin se saa vielä kunniapalkintoja! Niinkuin Rakan velipoika Hatka (P.Doppio) putsasi pöydän antaitsemallaan tavalla :) Onhan sekin tosi komia, ei siittä pääse mihinkään. Pärjättiin me lopulta tosi hienosti kasvattajaluokassa, oltiin porokoirien ROP1 ja lopulta koko näyttelyn kasvattajaluokkakisaan päässeiden kesken sijalla 3! Todella hieno suoritus :)

Arvosteluja on päästä päähän, joten hylätyn, tyydyttävän, hyvän, erittäin hyvän ja erinomaisen koiran välillä onkin oltava eroja. Meidän EH on siis merkki, että Rakka on tälläkin kertaa ulkomuodon, liikkeiden ja vähän luonteenkin perusteella erittäin hyvä. Se kuulostaa hieman kalpealta arvostelulta SERT:n ansanneiden koirien rinnalla, mutta EH ei ole huono. Jos koiralla on selkeästi virheitä esimerkiksi karvapeitteessä tai sillä on epä-porokoiramainen rakenne niin arvostelu putoaa väkisinkin alemmas, ikä se voi saada EH:n arvoista arvostelua. 

Edelleenkin näyttelykehässä pyöriminen on ihan erijuttu kuin kotona. Häntä töröttää aina kehässä pystyssä, kun taas nyt kotona mentiin häntä rennosti keinuen kintereillä. Liikkeet jää näyttelytilanteissa väkisinkin ehkä hieman jäykäksi, kun kaikilla jännittää ja hermostuttaa. Huh. . . No yllättävän hyvä arvostelu saatiin, vaikka tuntui että ei me osattu esiiintyä yhtään.

Asiasta kolmanteen...

Koen, että on Rakka alkanut aikuistumaan, vaikka se vielä onkin tosi leikkisä. Puhtetta tulikin siitä, tulevatko urokset keskenään toimeen ja hieman ihmettelin, sitä miksei toiset urokset ole ymmärtäneet Rakan rauhansovinto yrityksiä. Rakka on ainakin toistaiseksi ihan hyvin tullut juttuun kaikkien kanssa, jos toinen ei halua tapella. Poikkeuksiakin on: olen huomannut, että ei Rakka jää tuleen makaamaan, jos sen kimppuun käydään vaan puolustautuu kyllä rähäkästi. Mutta ei se jää yhteenottoa miettimään sen pitemmälle, uudet koirat ja aina uusi tilanne ilman sen kummempia traumoja :) Aiheesta tuli puheeksi, ettei se ole porokoiramaista tai tyypillistä, jos tulee toisten uroksien kanssa toimeen. Ja varsinkin omituista on se, jos jo 1 vuotias uros tulisi toisten uroksien kanssa juttuun. Tulkitsin tämän vähän jyrkästi niin, että Rakka ei ole tarpeeksi porokoiramainen, se ei täytä jotain rotunsa kriteerejä, siinä täytyy olla jotain vikaa ja pahasti pielessä. Mutta eihän rotumääritelmässä kielletä sosiaalisuutta, vaikkakin se ei ole kovin tyypillistä porokoirille. Siellä mainitaan ystävällisyys, joka tottakai osoittautuu etenkin ihmistä kohtaan tärkeäksi ominaisuudeksi. Mutta toisista koirsta ei puhuta mitään. Olen nähnyt myös poikkeuksia mm. karhukoirissakin, Rakalla on karhukoirakaveri Topi. :D Ehkäpä kuitenkin keskustelun pohjalla oli kyse siitä, että minun ei kannata ihmetellä toisten uroksian pullistelua, kun se on ihan normaalia ja se on yleisempää kuin taas sosiaalisuus. Rakassa ei koirana ole mitään vikaa, se vain on poikkeuksellinen tässä sosiaalisuus asiassa. Tarkoitus ei ollut varmaan Rakkaa moittia jotenkin omituiseksi ja huonoksi porokoiraksi. Olen niin ylpeä pienistäkin edistysaskelista ja kehityksestä. Nuorihan se vielä on, vaikka vuosi tulikin täyteen elokuussa. Ja vielä en tiedä mihin me vielä Rakan kanssa päästään :)  Ja uskalsihan poika mennä hevosaitaankin vaikka niin ensin pelotti!

5.9.2015 Siilinjärvi, Tuomari Lehtimäki Eija

JUN EH, JUK 3

Vahvarunkoinen nuori uros. Luusto voisi olla hieman järeämpi. Oikeanmuotoinen pää. Hieman pitkät korvat.  Ikäisekseen hyvin kehittynyt runko. Hyvä eturinta. Kulmaukset voisivat olla voimakkaammat. Häntä nousee liikkeessä selälle. Erittäin hyvä karvanlaatu, joskin niukasti pohjavillaa. Riittävä askelpituus.

Tässä vaan kattelen, tassut ristissä :)

Tohtisiko tonne mennä...?

Ei pelota enää yhtään. Täällä mie meen hevosten seassa :)

Ai pitäs paimentaa vai?

No mie kävin tuossa elokuun viimeisenä viikonloppuna leirillä Saajomannussa, Minna Mäntyranta-Mustosen tykönä taas. Äiti on vissiin aivan hurahtanu tohon lammashommaan ja paimennukseen. Ajattelin nyt vähän kertoa, että miten se reissu sitte menikään.
 

Aluksi tietenkin uroksien kanssa irokeesit pystyssä käveltiin vähän aikaa, mutta oli siellä leirillä yksi narttu, joka olisi minua kiinnostanut mutta MIKSEI SE KIINNOSTUNUT MINUSTA? En voi ymmärtää. . . . Ja jotenkin ne muutkin urokset oli niin isoja poikia, että ne olis halunnut tehdä meikäläisestä lihasosetta, vaikka mie olisin vaan halunnu sanoa moi. No onneksi oli porokoira Voima, jonka kanssa vähä yritin leikkiä, muttakun Voimalla vähä otti nuppiin, kun olin niin nuori ja innokas :D Hauskaahan meillä oli, ja Voimaan olen tutustunut jo pentuaikoina.

 

 

Niin ja sitten pitihän sitä sitten alkaa töihinkin, kun äiti kerran on tästä leiristä jotain kuulemma maksanutkin. Eihän mulla olis voinu vähempää kiinnostaa. Ei minun ole tarvinnu kotonakaan ottaa mitenkää vakavasti tätä hommaa. Olin mie jo keränny rohkeutta sen verran, että en alkanu huutamaan ja itkemään siellä kehässä, mutta kun ei vaan kiinnostanu. Junttasin itteni jonnekkin nurkkaan ja luimistelin siellä, tai seisoin nokka pystyssä korvat tukossa keskellä kenttää ilman aikomustamaan ottaa yhtään askelta kohti laumaa. Äiti yritti vaikka kuinka sillä paimensauvalla ohjata minua liikkeelle ja vaikka kuinka se olis huitonu tai komentanu. Minnakin siellä sitte kommentoi taustalla, että " tällä pojalla on keskisormi pystyssä, ja se haluaa nyt tehdä mitä se haluaa, ei ole sauvasta nyt apua, vaikka moni koira siihen kyllä reagoisi."  No niimpä! Miehän oon mielenipahoittaja porokoira, joka heittäytyy dramaqueen-rooliin heti ku vaaditaan vähä enemmän, kuin mitä ite haluaisin tai kiinnostais nyt tehdä.
 

Okei okei, toi oli vaan ne pahimmat hetket, joita nyt kyllä tuli useampikin siinä harjoituksen aikana, mutta jaksoin mie sitte muutaman kerran oikeesti vähä duunaillaki jotain. Käänsin vähän päätä ja hops, ku koparat alko liikkua, ei paljoa vaadittu ni kyllä alko päkäpäät käpytellä eteenpäin. Ja kyllä mie ymmärrän, että se sauvan tarkoitus on ohjata minua oikeisiin paikkoihin, jos en aina tajua olla oikeessa paikassa oikeeseen aikaan. Kyllä mie töitä teen, jos mie haluun....  Välillä olin ihan huippuihana ja MAHTAVA HIENO POIKA äidin mielestä, tein vissiin jotain oikein silloin? :) Joo ja toisena päivänä kylmässä laavuteltassa nukutun yön jälkeen mie sitte vähä skarppasin ja kuuntelin äitiä, kun se taitaa oikeesti haluta minun tekevän töitä ja on se äitin kanssa tekeminen ihan kivaa :) Ja sitte kun me lopetetaan niin saan niin hirveästi kehuja, että koko maailma kuulee sen!! Voi pojat äiti ossaa niin ihanasti minua kehua  <3

 

 

Ihan hyvä reissuhan se oli, kyllä mie opin uusia asioita, ja olin kehittynyt kesän aikana koirana ja ihan olen virallisesti nyt teiniporokoira, jolla välillä vähä keskisormi nousee pystyyn. JEE, en olekaan ihan niin lapanen, kuin mitä on kuviteltu. Ja kyllä mie lampaat saan herkästi liikkeelle,ja on mulla Poweria päänupissa sen verran, että ei yks päälle karkaava lammas paljon pelota. Pässi Topon kanssa myös välillä painitaan.
 

Kotona ajattelin yllättää äidin ja olenkin ollut tosi kiinnostunut lampaista, jopa haukuin niille ihan ekaa kertaa pitkään aikaan! Huh, kyllä mun piti heti kokeilla, että onko mulla vaikutusvaltaa näihin villahousuihin. Kyllä se vaan on kiva kun äidillä on ihan omasta  takaa tällaisia elikoita. Miehän pörrään pihassa lampaitten "kimpussa" koko ajan ja välillä pittää käydä naamat nuolemassa ja tutustua näihin päkäpäihin hieman tarkemmin. Kyllä me yhden kerran jo yhdessä kuljetettiin ne lampaat takasin aitaukseen. Isi oli auttamassa ja mie sitte sain tehtäväksi tuoda lampaita äitiä kohti, mutta sitten Tilkku junttasi ittensä kiinni kenttään, ni enhän minä sitä siittä saanu poies! Pentele se on ärsyttävä uuhi, mutta silti niin ihana, kun mie aina sen korvat ja turpaa nuolen <3

 

 

Mie kuulin, että mie olen ihan kelpo porokoira ja minusta tulee hyvä paimen, kunhan saan aikaa niitten kanssa ja harjoitellaan pikkuhiljaa ilon kautta. Vasiten mie äitiä vähän kiusaa välillä. Ja kyllä miekin oon aika iso jätkä ja aika cool, kun en ees haluu tapella.

Hmm... Eihän tuolta tuu lampajia sisään telttaan?

Kelpaa näissä maisemissa tutkia maailmaa



Ihana Rakka, ihana auringonlasku.

Kuvia retkistä ja reissusta

Rakka rötky 1 vee; ei paljon kainostele.
 Kuvan ottanut minun sisko Minna.

Reilu viikko sitten lähettiin naapurien ja lampaiden kanssa retkeilemään. Saatiin kutsu tuohon naapurin pellolle, joten aita pystyyn ja ei muutako häntä ylös ja matkaan! Lampaat meni turbomoottori päällä vajaan kilometrin matkan ja pukittelivat iloiten kuin mitkäkin varsat! Hauskaa niillä ainakin oli :) Lampaat saatiin aitaan, mutta lampaat päätti tulla pois aidasta sen seittämän kertaa. Ei siinä auttanu, ku lähtiä mettäretkelle. Siellä me sitte naapurien kanssa kierreltiin mettäpolkua pitkin lampaat perässä kohti kotia.  Hauskaa oli, vaikka eihän ne lampaat tottele ja mene sinne minne käsketään. Hetkittäin Rakka kuitenkin malttoi keskittyä hommiin ihan kivasti :) 

Lammasretken jälkeen lähdettiin Rakan kanssa etelään kohti Konnevettä ja matkalla me pysähdyttiin minun siskon tykönä ja siellä piti Rakan kaikki hauskat temput esitellä :) Konnevedellä sitten otettiin iisisti ja lötkötettiin päiväunien merkeissä harva se päivä. Tietenkin Rakalla oli se tärkeä paimennustehtävä. Pojan piti tarkistaa kaikkien läsnäolijoiden sen hetkinen sijainti ja tärkeimpänä piti tietää missä äiti on. Mustikassakin käytiin ja siellä opittiin syömään suoraan varvuista :) Nyt kotona Rovaniemellä sitä taitoa piti Rakan heti kokeilla. 

Käytiin me loman aikana pyöräilemässä päivittäin ja sitten se kaikista jännittävin juttu: Leppävirralle Rakan siskotyttöä morjenstamaan ja kasvattia ilahduttamaan! Voi pojjat, ku olikin lystiä! Sai juosta ja remuta ja vähän " tapella" luunpäällisiä.... ;)  Oli siinä 1 vee synttäreille ohjelmaa kerrakseen! Rakka on taas reissun aikana kehittynyt tosi paljon, vaikka onhan se vähän pentu vielä! Ja kukas se sanoikaan, että "koira on kuin emäntänsä" :D No... Myönnettäköön, että olen havainnut tämän yhtäläisyyden myös itse. Tiedä sitte minkälainen parivaljakko meistä oikein tulee!

Päkäpäät reippailee

Matkalla etelään hakemaan heinäpaaleja...

Rakan poseeraus huilitauko

Ei minusta olis vaivaaa tässä etupenkillä... eihän?

Kuorman kanssa takasin Rovaniemiä kohti!

Mulla on iso reviiri, siikalatvalla asti!

Siskon kanssa aina rinnakkain <3

Herkutellaas nyt vähäsen

Rakalla kiinnostaa hiiret ja myyrät

Lampaat ja paimenet, mitäs Rakka tutkailee?

Monenlaisia matkjoa, reissuja,
 ihania muistoja niihin liittyy!

Hillajänkäkoira

On se tuo emäntä sitten kummallinen, kun se vesisateessakin jaksaa pihalla touhuilla.... Tänään se sitten keksi, että lähemmä jängälle, tai korpijänkä se taisi olla. Jottain hilloja sieltä piti ettiä ja välillä oli äitikin hukassa!

Aamuhan alkoi reippaasti heti klo 7 ja mie reippaana poikana kävin äitiä herättelemässä. Siinä mie örisin ja pyöriskelin äitin kainalossa. Laitoin mie sitten lopuksi päänki äitin olkapäälle ja hetken siinä simmut kiinni pötköttelin. Mutta en mie kauon joutanut pötkötellä, kun piti alkaa suorittaa tätä tärkeää äidin vartiointi tehtävää: Silmät auki, tiukka tuijotus, mutta siitä huolimatta rento asento, josta on helppo tarkkailla äidin ajatuksenjuoksua. Siinäpä se aika kuluu kivasti äitiä tuijotellessa ja sitten kävelen perässä kuin varjo hiljaa tarkkaillen mitähän seuraavaksi tapahtuu. Joskus vaan tuntuu, että äiti ei osaa arvostaa minun osallistumista kaikkeen toimintaan, mutta okei... äiti on pomo, enhän se mie tietenkää määrää minne milloinki mennään.

Mutta kyllä mie arvaan millon ollaan autolla menossa jonnekkin, se on se napsahtava ääni, se on se ääni, joka kuuluu auton ovilukkojen auetessa. Hohohooo, sinne takakonttiin mie olen jo menossa ennen ku äiti ehtii kissaa sanoa! Mutta lopullista matkan määränpäätä mie en voi tietää, sehän on aina vähän yllätys.

Mehän mentiin tänään sitte hillamettään ihan kirjaimellisesti. Se oli sellanen korpijänkä, jossa olikin isoja pulleita hilloja. Äiti mulle antoi maistiaisia ja NEHÄN OLI HYVIÄ! Saatoin mie yrittää ämpäristäki pari syödä, mutta äiti ei siittä oikein tykännyt. Opetti se minua, ettimään hillaa. " Missä hilla, missä hilla? " Ja voi pojat mie etin ja etin, hitto vie, että se oli jännä tehtävä! Mie etin ja etin vaikka tuntui, että en mie löydä mittään, mutta osuihan se hillakin lopulta nokkaan ja mie poika SÖIN SEN! Äitikin kovasti kehui minua, kun niin hienosti osasin popsia hillan poskeeni ihan suoraan maasta. Välillä sitten äitikin jonnnekin katosi, mutta osasin mie senkin ettiä vaikka oli menny ojienki yli. Onneksi äiti tuoksuu niin hyvälle, että sen haistaa jo monen metrin päästä ja sittenhän sen melkein jo näkeekin, kun ossaaa katella joka suuntaan.

Mennään kuulemma uudestaan vielä jokupävä, kun oli niin paljon raakileita. Niitten pittää antaa kuulemma kypsyä vielä. No kyllähän se mulle sopii, äidin kanssa menen minne vaan millon vaan. Mutta on se äiti vähän onneton, kun ei se pääse parimetrisen ojan yli hyppäämällä. Siinä mie kattelin muutaman kymmenen metrin päässä, kun se mietti reittisuunnitelmaa. Kyllähän sen näki heti, että silllä oli vähän ongelmia päästä ojien yli, mutta miepä annoin äitin miettiä rauhassa, en menny sotkemaan sen suunnitelmia. Olisi se ollut noloa, jos oltaisiin molemmat rähmällään ojassa!

Raakoja on, mutta ei kauon!

Hillakoira Rakka

HerkkuHillat

Mikä reissu!

Nyt kyllä oli sellanen matkailuelämys, että oksat pois! Huh huh..... Reitit mukailivat seuraavia kaupunkeja ja kyliä Päivä 1. Vanttausjärvi-Rovaniemi-Pulkkila-Leppävirta-Suonenjoki- Konnevesi. Päivä 2. Konnevesi- Myllymäki-Petäjävesi-Jyväksylä-Konnevesi. Päivä 3. Konnevesi-Viitasaari-Keitele-Konnevesi. Päivä 4. Lähtö kotiin: Konnevesi-Kuopio-Kajaani-Puolanka-Ranua-Vanttausjärvi. KYLLÄ SIINÄ ON AJELUA KERRAKSEEN! Huh huh. . . Käytiin siis kaikenkaikkiaan kylästelemässä vähän siellä sun täällä mm. äidin äidin luona, jonka jälkeen lähdettiin heti jyväskylään ja siellä oli 3 alle 10 vuotiasta lapsukaista meitä vastassa, ne oli aika kivoja Rakan mielestä, vaikka ei ihan aina jaksanutkaan kiinnostaa. Tosi söpöhän se Rakka lasten mielestä oli. Rakkakin olisi halunnut vähän pusuja antaa.

 

Autossa matkailu on Rakan mielestä ihan okei. Joskus vaan piti pysähtyä ihan sen takia, että voi rapsutella ja kyhyttää äitin kanssa. Ei mitään huutoa tai vinkumaa, mutta ajan kuluksi mukava vähän kupsuttaa :) Kotosalla Konnevedellä Rakka joutui sitten vahtimaan, että lauma pysyy läjässä, hitto kun on hankala tuollanen 2 kerroksinen talo. . . .  Ihmislauman paimennus onkin Rakalle tärkeämpää kuin ne lampaat. ;)  Pihalla oli karhukoira Topin tarhan vieressä toinen tyhjä tarha, joten Rakka vietti aikaa täysin tyytyväisenä myös siellä, ja se taisikin olla se mukavin paikka päivystää :) Siellä olikin kaikkea mielenkiintoista: fasaani ja orava, jotka olikin ihan uusia juttuja Rakalle.

 

Käytiinhän me sitten ihan extemporee velipoika Ukon tykönä, jossa Ukko pisti töhinät pystyyn asiaan kuuluvasti, KUKA MINUN TONTILLE TULLEE VAROTTAMATTA?? Hä? No Rakka yritti ensin häkin läpi tehdä tuttavuutta, mutta eihän se nyt ollu hyvä idea, Rakallaki nousi karvat pystyyn ja niin sitä sitte mentiin sylikkäin kohta takasin autoon :D Pihalla uusi yritys, pojat karvat pystyssä rähisi toisilleen minkä ehtivät. Rakkakin niin miehekkäästi rohahti, että jos en Rakkaa tuntisi niin kyllä perääntyisin vahvasti takavasemmalle toivoen, että hihna ei petä. Onneksi Ukon emäntä tunsi oman koiransa niin hyvin, että uskoi tilanteen rauhoittuvan Ukon osalta yhteisen kävelylenkin myötä. Lähdettiin siis lenkille. Alkuun Rakkakin oli vähän jännittyneessä tilassa ja meinasi murinoita ja örinöitä tulla. Mie sitten päätin, että ei tarvitse Rakan pöhistellä ja ojensin sitä niinkin törkeästi, että läppäisin vaan reidelle kämmenellä ja eikös poju tokentunut aina hetkeksi ja lopulta  parin "kurinpalautuksen" jälkeen se töhötys sitten väheni vain pieneksi "takakireydeksi" ja sitte mentiinkin ihan peräkanaa suhteellisen rauhallisissa merkeissä, kunnes pojat sai keskenänsä nujuta ihan vapaasti. Rakka ei oikein olisi välittänyt Ukon härnäysleikeistä ja rähisi hieman pitempään, mutta aivan leikkimielistä, mutta totista välien selvittelyä siinä käytiin. Sisällä pojat sitten olivat ihan kuin veljekset konsanaan :) Kiltisti sovussa töhöttivät menemään sinne tänne, kunnes Rakka meni autoon keräilemään unta palloon.

Hieno reissu kyllä kaikinpuolin, Rakan kanssa mukava matkustella ja aina oppii uutta omasta koirastaan, kun tulee uusia tilanteita eteen. Kotona Rakka taas piti minua silmällä, että en vaan pääse katoamaan mihinkään. Sulon lähentenyt ärsytti taas poitsua niin penteleesti, että Rakan piti ihan suuttua sille. Välit pittääki selevitellä, ei siittä muuten tule mittään.



Tässäpä mie päivystän
 

Velipoika Ukon kanssa nuuskutellaan



Nyt se Makkara minut selätti!

No ei oo tosi, tätä juurta järsin kun en tohi Makkaraan koskia...

Hmmm.. Makkaraa mie metsästän!

 

En nää tota Makkaraa. . . . En nää en . . . en ollenkaan.
 



Ja olen rantaleijona <3

 

Laiturilla on kiva väijyä.