tiistai 6. tammikuuta 2015

koirapuistoillaan

Paukkupakkanen ja kuuluva haukku kaikui koirapuistossa tänään illalla... Kauhian isoja koiria iso lauma meitä olikin vastassa portilla.. Ei ne isännätkään mitään pikkupoikia olleet. Aikuisia miehiä, ja mie sitten ainoana naisena pennun kanssa. . . Voi hyvänen aika. . Olikohan tämä sittenkään ihan hyvä idea. En mie ole mikään arkajalka, mutta Rakan puolesta vähän huoletti.

Taisi olla pari malamuuttia, yksi itälaika, sakemanni sekoitus... Siinäpä sitä on aluksi pureskeltavaa...pureskeltavaapa hyvinkin....apua! Rakka jäi tietenkin heti alkunuuskuttelussa alakynteen. Siinä se lösötti aitaa vasten kun muut 100x isommat hurtat tulivat suoraan iholle nuuskimaan. Poika oli niin litussa ettei sitä edes näkynyt sieltä koirakasan alta. Yksi alkoi jo vähän pöristä Rakalle, mutta siitäkin selvittiin. Sitte löytyikin yhteinen leikki yhden jättiläisen kanssa. Olipa vain lystiä alkujärkytyksestä huolimatta! Hieman meinasi liikaa tulla hammasta yhdessä kohtaa, mutta ei mitään leikkiä vakavampaa.

Kohta joukkoon tuli venäjänajokoira ja yksi sekarotuinen musta narttu sekä 2 samojediä. Rakka ei ujostellut mennä raisumpien poikien perässä, vaikka välillä tuntui että haluaako se vasiten ottaa turpiinsa? Mutta ei meno poikaa haitannut. Ei mitään haavereita sattunut vaikka kieli vyön alla juoksivat miten sattuu sikin sokin sinne tänne. Rakka ei tuntunut ottavan nokkiinsa, jos joskus vähän tuli taklausta isommilta. 

Erinomainen kokemus myös emännälle, kun näin monta koiraa näkee yhtäaikaa hyvässä sovussa keskenään. Ja ehkäpä tämä pakkanen oli tehnyt tehtävänsä, ettei puistoon tullut mitään pikkukoiria tänään. 

Nyt on poika ihan sippi, pökköttää äitin jaloissa lattialla samalla kun kirjoitan blogia... :) Kohta se varmaan näkee unia päivän tapahtumista!  VUH... URRRR... VUFF... ja jalat heiluu...Zzzzz.... 

2 kommenttia:

  1. Voi että ihan kauhulla aloin lukea tätä. Mutta hyvinhän siitä selvittiin! Hyvä Rakka ja emo!

    VastaaPoista
  2. Sanoppa muuta! Poika on sellanen höpöliini. Paimentaaki sillä pittää aina välillä, ku on isompi lauma kerrallaan koossa. Pakko haukkua ja piettää lössi koossa. Ihan parasta on painia 45 kiloisen malamuutin pennun kanssa. Se on ihanaa se!

    VastaaPoista