maanantai 22. kesäkuuta 2015

ROI KV kaikkienrotujen Juhannusnäyttely

Rakka esiintyi Rovaniemellä juhannusnäyttelyssä 21.6.2015
Tuomarina Eeva Resko. Rakalla ikää nyt reilu 10 kk ja sai arvosteluksi JUN EH 1.

"Hyvän tyyppinen, kookas uros. Hyvä pää&korvat&ilme&pitkä rintakehä, Hyvin kehittynyt runko, selkälinjassa vielä hieman pehmeyttä. Riittävästi kulmautunut edestä ja takaa. Tarvitsee kehäharjoitusta, että oppii liikkumaan kehässä oikein. Voisi kantaa häntäänsä paremmin liikkeessä. Hyvä karvanlaatu"

Ihan se kuulosti Rakan tyyppiseltä arvostelulta.  Jonkin verran ihmetytti tuo " kookas", Rakka ei minusta mitenkään kookas ole, mutta se lienee johtuu siitä, kun perheessä on tuo jättiläinen 34 kiloinen ja melkein parimetriseksi itsensä singuttava hurjan komea nuori ja salskea suomenajokoira:D Ei porokoira ole niin iso koira, eikä sen pidä ollakaan.

Ja liikkumisesta tosiaan rokotettiin, kehässä näytteleminen ei mennyt niinkuin kotona pilkuntarkoissa harkkoissa. Hieman olisi Rakalla kiinnostanut kehän ulkopuolella olevat koirat enenmmän kuin kehässä juokseminen ja sitten kun se juokseminen kiinnosti, niin Rakka innostui vähä liikaa...Lopputuloksena hetkittäin hienoa näyttelyesiintymistä, suurimmaksi osaksi hieman lennokasta askelta ja hännän heiluttelua turhankin korkealla. No, Rakka kantaa häntäänsä normaalisti aina alhaalla tai loivassa J-koukussa, en olisi siis liian huolissani tästä häntäasiasta. ;) Askeleetkin on aina niin vaivattomia ja maataviitoittavia. Siittä, kun Rakka vähän vielä aikuistuu niin alkaa se häntä ja jalatkin pysyä alhaalla.

Mutta hurjaa kehitystä on tullut verrattaen Pellon ryhmänäyttelyyn, jossa käytiin turistina. Pellossa ensimmäinen puolituntia meni täysin harakoille Rakan hakkuessa koko ajan. Tervolassa, ensimmäisessä pentunäyttelyssään se pöhisi ja haukkui vielä ajoittain jonkin verran. Nyt ensimmäisessä junioriluokan näyttelyssään 10 kk iässä se ei päästänyt ensimmäistäkään haukausta! Pari pöhinää ja murinaa pääsi, kun toinen koira alkoi isottelemaan. Eikä sillä kiinnosta vieraat ihmiset, ellen itse sitä vienyt näytille.

Eikä Rakka taaskaan pettäny hellyttävyydellään ja herätti sopivasti mielenkiintoa muissa porokoirailijoissa. :) Meitä kävi mm. jututtamassa oikein herttainen ja ystävällinen norjalainen Marita Thoresen, jolla olikin useita koiria valioluokassa. Kyllä se taitaa olla niin, että Rakan tunnistaa porokoiraksi, pentuaikojen sakemannikohuista huolimatta. Näyttää ihmiset osaavan tulla juttelemaan ihan oikeissa paikoissa oikeista asioista. :) 






Jooh, kesäkunnossa, vielä on pohjavillatupsua lavoissa,
mutta kyllä ne siittä syksyyn mennessä lähtee...



Ei se paras pönötys, mutta saa nyt kelvata.

Rakka kysyy, että mitä sie haluut, että mie teen??

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti