Paketissa....

Mie tässä päivänä eräänä olin lenkillä niinku aina, mutta sitte äiti "the haukansilmä" sitte hoksasi, että mie onnun, vaikka niin hienosti yritin peittää sitä. Äitit on just niin tollasia, kun ne heti huolestuu ihan hulluna. Mutta täytyy myöntää, että oli se tassu kipee, kun enhän mie voinu ennää juosta ja piti vähän väliä tassua lepuuttaa ilimassa. Sitten äiti huomasi, että se tassu ihan kuumottaa. Enkä mie omasta mielestä huomannnu mitään erikoista, äitikään ei löytäny mitään selkeää haavaa tai muuta oiretta selittävää.

Olihan se aika huippua käydä eläinlääkärissä, kun siellä oli niitä hajuja! Aivan hirveesti jokapaikassa! Kyllä mie annoin sen lääkäritätin minua tutkia tosi nätisti, mutta olihan se tosi noloo (korvat litussa). Jos jotain hyvvää pitää hakea niin mulla ei ollut mitään vikaa oikeassa etukäpälässä! Eikä ollu muuten yhtään hammaskiveä! Sydämessä ja keuhkoissa ei mitään poikkeavaa, imusolmukkeet normaalit, vatsassa ei brobleemia, jonka lisäksi silmät, kirsu ja iho, turkki, tosi hyvässä kunnossa. Vasemmassa etukäpälässä sitte se varsinainen ongelma löytyi, "keskimmäinen" varvas oli jotenkin hetkun tuntuinen.

Kliinisen tutkimuksen jälkeen alkoikin se hauskin osuus. Sain unimaitoa! Siittäpä tuliki sellaset unet, että oksat pois. En vaan millään olis halunnu nukahtaa, ku piti vahtia ettei äiti karkaa! Ottivat kuulemma minun nukkkuessa röntgen kuvia tassusta. Kuvista sitte näkyi, että varvas oli jotenki vähä vinossa ja kuulemma luxoituu tosi helposti. Äiti selitti mulle, että se tarkoittaa sitä, että se nivel tulee pois sieltä kuopasta eli luksoituu. Nilvesiteet oli pettäny jossai hötäkässä ja sen takia tuo varvas nyt vähä hölpöttää. Mahddollisesti pieni murtumalinja sieltä löytyi, mutta ihan niinku ihmisillä " what can you do: nothing". Hieman hetkuksi se saattaa ehkä jäädä, mutta ei sille voi mitään. Tassuside 2 viikkoa ja kipulääkettä, niin eikhän pitäis olla kunnossa :)  Nyt kuulemma vaan hihnalenkkejä? Mitä hittoa? Siis EI OLE TOSI! Mutta okei... Pitää ottaa tämä toipilasaika nyt tosissaan, kun palkinto odottaa!

Voin kertoo, pääsen taas paimentaa poroja enstalvena: 2 päivän leirille helmikuussa, 1 pv maaliskuussa ja 1 pv huhtikuussa! Vitsi mie niin ootan niitä leirejä :) Päästään äitin kanssa taas hommiin!

Untenmailla, tassupaketissa. 

Ei jaksais poseerata , kun just päässy pois lääkärinpöydältä

Ei tarvii kauluria, kun ei tää nyt oo niin paha.
Ja osaa äitikin nälköjään tassusiteen tehdä.

Porossa on huumorintajua

Voi poijjat.... Miehän pietän omaa pikku päiväkirjaa facebookissa, avaudun sinne välillä kun tulee herkullisia tilanteita äipän kanssa tai muuten vaan. En tiedä, mutta äiti sanoo, että mulla on nyt joku ihme vaihe päällä. Kuulemma TURBO-vaihde meni silmään tuossa varmaan pari kuukautta sitten. No hei, jos jotain tehdään ni tehdään se satalasissa sitten! En mie ole paha enkä käy kenenkää kimppuun, kun olen sellaisistakin  "ongelmakoirista" kuullut. 

Muttako minkäs mie sille voin, että äiti on mulle aika hiton tärkee. Ja ainahan se nyt ei siltä näytä, että mie mitään kuuntelisin, mutta niinhän se just on: "se vaan näyttää siltä". Ollaan me äitin kanssa otettu vähä hupiakin irti elämästä, kun se on mulle ainakin tärkeetä. Ei aina voi vaan puurtaa ja ahertaa, pittää välillä leikkiäkin. Ja on mulla sitä huumorintajuakin. 

Äsken äiti haki minut tuolta kopperolta ja lähettii lampaita ruokkimaan. Äiti antoi minulle tärkeän käskyn:  " oota ", mie pooka ootin, mutta kun äiti oli kolmen metrin päässä, niin joku ihmeellinen voima veti minut pois sieltä tarhasta ja en voinut sille mitään! Ja minun tuurilla äiti näki heti sen tilanteen ja kääntyi salamana ympäri jolloin mie vedin itteni kenttään ja yritin selittää, etten todellakaan omin jaloin kävelly tuolta tarhasta ulos. Äitillä ei pokka pitänyt tänään sekunttiakaan ja se repsi ihan hulluna nauramaan, enkä miekää enää siinä tilanteessa jääny hohhailemaan kun lähdin leikkiin mukaan. Onko niin vakavaa, jos joskus vähä pelleilee :) 

Kyllä se äiti olikin aika tiukkana eilen, ei tykänny yhtään jos lipsuin annetuista käskyistä... Aina joutuu tekemään uudestaan, jos ei mene heti perille. Ollaan me vaan iha hyvä pari silti :)

Rakka 1 vuosi ja 2 kk

Koiramaista menoa

Met ollaan Sulon kanssa sellanen parivaljakko, että oksat pois... Mehän olllaan melkein koko pieni elämämme yhessä vietetty :) Kähistään ja nahistellaan harva se päivä mistä milloinkin ja sitte rötkötettään missä sun sattuu päiväunilla :)

Käytiin kuitenkin tänään vähän koirapuistossa ja siellähän meillä kivasti aika kului. Tuossa ylimmäisessä kuvassa minun tämän päivän puistokavereita, jotka painii keskenänsä. Oli ihan kiva, kun oli monenlaisia koiria tänään. Ne yhdet mulla vähän nauratti, kun sellanen kiva parivaljakko pikku mittelspitzejä oli siellä myös. Se toinen  oli niin pieni, mutta silti niin "iso"... Enhän mie voinu ottaa sen isotteluja tosissaan, kun sehän kaatuis kumoon pienestä töytäisystä. 

Hassuja koiria sitä onkin olemassa.

No olin mie sitten taas vähä raisu, kun tuo yksi sekarotuinen puolivuotias penikka, oli vähä ujo ja mie en sitte millään meinannu aluksi käsittää, että voisi sillai nätisti lähestyä. Muttaku en mie malttaisi millään. (onneksi äiti vähä topppuutteli, ni maltoin sitte pari minuuttia vähä iisimmin ottaa.) Kyllä mie kylki edellä hypin sitä vasten ja vällillä menin takapuoli edellä hyppimään siihen eteen ja taakse, että luulis nyt toisen tajuavan, että ei peräpäässä ole hampaita?  Vai, teinkö jotain väärin. . . ? Näytti se toinen sitte lopulta siittä heltyvän ja juostiin niin helkkarin lujaa ympäri puistoa ja Sulo perässä ;)

Sitten kävi kyllä vähä ikävästi, että piti ihan rääkyä niinku viimestä päivää. Kun Sinne puistoon tuli sitte sellane iso uros, joka ei sitte ymmärtäny minun innokasta lähestymistapaa, ja kävi sitten kurkkuun kiinni. En mie ehtiny kissaa sanoa, kun olin jo kentässä...  Helvetti ku säikähdin, että joko tässä lähti henki vai lähteekö "vaan" komiat korvat päästä irti. Onneksi tuli sitte äitikin apuun, että saatiin se yksi siittä naamasta irti... Yritin mie mennä pyytään anteeks, tai muuten vaan tekemään sovintoa, mutta ei se toinen enää halunnu. Äitikin sitte sano, että parempi meän mennä nyt vähä sivummalle ja lähtiä kotiin sitä myöten. Katoin mie, että äiti ja se toinen emäntä sai asiat sovittua, vaikka kyllä siinä taisi kaikki säikähtää ihan sydänjuuria myöten.  Sellasta sitä sattuu, mutta olisin mie silti halunnu itekki sopia sen toisen kanssa, kun enhän mie mittään pahhaa tarkoittanu.

Lammaskatras

Nythän tässä on jo viikon sisään tapahtunut paljon juttuja. Meille tuli yhtäkkiä 3 uutta pikkipäkäpäätä ja äiti on alkanut puhumaan TANSKAA! Tai siltä se ainakin kuulostaa, kun se juttelee lampaiden kanssa... " mäae mäae...mäae mäae". Mikähän sille on tullut, ja ymmärtääkö ne lampaat edes sitä. . Ja onko sillä yhellä  tikku jossain, vai miksi se äiti huutaa että " tikku tikku tiii-iii, tikku,tiii". . . Se on ihan hassu :D Kai se on joku äidin ja pökäleiden salakieli?

Niin ja sitten pässinpökäle lähti virheämmille nummille, kun se halusi tehdä vähän liiankin paljon tuttavuutta uusien pikkukarittojen kanssa. No, eipä tartte ennää sen kanssa tapella... Sen tilalle tulikin sitten pikku-uuhi Rusina, joka onkin melekonen tuittupää. Siellä se jo sorkkaa paiskoo maahan, jos mie alan ihan härskiksi. (mitä mie en tietenkään koskaan ole)

Joo ja MIE, minä se sitten sytyin lammashommiin ihan eriinmalliin! Kyllä kuule lauma liikkuu ja lähtee komiasti koparat kopsuen äitiä kohti, kun mie poika niin päätän... Ja mie päätän Niin no joo, okei välillä mulla on vähä vaikeuksia tehdä niinku äiti haluaa, mutta jos mie ite saan päättää niin kyllä mie ne lampaat aina äidille tuon ja kerään kaikki mattimyöhäisetkin mukaan. Että en mie ihan turhake ole, mutta mulla on välillä vähän liikaa vauhtia. En tiiä, mutta äiti se aina minua toruu, kun menen liian lujaa, mutta MITEN MUUTENKAA saan karkulaiset kiinni??  Täh? En mie käsitä? Joskus vaan pittää juosta vähän vielä lujempaa, että pääsee karkulaisen eteen ja pyssäyttettyä sen. En mie aina ihan turhaan juokse, mutta hitto kun on niin herkkiä nuo uudet karittat. Hitto ne on niiin vilkkaita liikkeissänsä!  Mutta aina mie saan sen lauman uudestaan kasattua, vaikka se joskus vähän leviää. Eikä ne onneksi ole moksiskaan, vaikka välillä tulee liikaa vauhtia. Äidin sylistä  ne näyttää turvaa joskus hakevan ja äskenkin se äiti niitten sorkkien kimpussa oli. On ne melekosia pikkukarittoja; Rusina, Pulla ja Pitko. Hassut nimet keksinyt niille. :)

Äiti on mulle tosi tärkeä edelleen ja nytkin mie ajattelin laittaa sen jalkoihin nukkumaan. Siinä se on paras paikka olla. Ja käytiin me äsken vähä jängällä kävelemässä yhessä. Kiva kun ei tarttennu ottaa ressiä työnteosta eikä muusta :) Ihan vaan käveltiin äitin kanssa. On niin monesti nyt pyöräilty, että kiva välillä vaan käveleskellä.

Lisää kuvateksti

Topopässi, Tilkku, ja Täkki + pikkukarittat Rusina, Pulla ja Pitko ja Rakan perä! :D