keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Pieni kuva päivitys :)

Rakka pälyilee...
Rakkakin tuomaroi!
Tulipa tässä äskettäin pieni ystävällinen muistutus, ettei ole blogiin uutta päivitystä emäntä vaivautunut kirjoittamaan. Näin oli valitettavasti päässyt käymään käymään erinäisistä syistä johtuen, mutta nyt on tilanne hallinnassa. Alkupäässä kuvia helmikuussa järjestetystä Pellon ryhmänäyttelystä ja Suomenajokoiramme Sulo sai saaliikseen ERI:n  ja oli luokkansa paras, kun ei nyt niitä kilpakumppaneita junioriluokassa ollut. Olisi varmaan hienosti pärjännyt, vaikka olisi pari muutakin urosta pyörinyt kehässä.  Hienot arvostelut poika sai, ja ollaankin Sulosta oikein ylpeitä :)  Rakka sai tyytyä toistaiseksi sivusta seuraajan rooliin, kun ikää oli vielä vasta reilu 6 kk, eikä pentuluokkaan vielä päästy mukaan. Osasi Rakkakin lopulta alkuhösellyksen jälkeen rauhoittua, vaikka välillä tuntui, että onko tämä koiruus aivan hermoheikko, vai mikä hemmetti (HELVETTI)  siinä on, ettei voi pitää turpaansa kiinni hetkeäkään?! (äitiyden, koiran omistajan kielletyt tunteet nousee pintaan) Ja  jos Rakan suu oli fyysisesti kiinni, ni sitten muuten vain kuuluu jotain ininää tai piipitystä. Mutta kappas vain, reilun puolen tunnin ihmisrääkkäyksen jälkeen,  Rakka olikin sitten täysin mallikelpoinen täysin hiljainen seurapiirikamraatti :)



Sulo tyytyväisenä näyttelymenestyksestä!

 
Tiukkaa tarkastelua.


Tässä sitten muutama Rakan oma posetuskuva. Rakalla jo ikää 7 kuukautta ja kyllähän sillä yrittää olla jo jotain isonpojan elkeitä, mutta kun Rakka on sellainen rauhaa rakastava mussukka. Ei ole Rakasta tappelupukariksi. :) Mutta kyllähän se meidän pihaa kovasti yrittää puolustaa topakasti määrätietoisella  haukunnalla. Eli ensin pitää olla sopiva etäisyys, jonka jälkeen voi parin sekunnin välein päästää miehekkään haukahduksen. Ja kyllä  Rakka osoitti todelliset ärhäkät karvansa, kun kylään tulikin yllättäin labradoriuros ( 9 kk ikäinen). Se piti pölläyttää heti ovelta ja näyttää porokoiratyyliin kuka on pomo! Ei mitään tappelua, mutta Rakka päätti, että minun tontille ei nuin vaan ylimielisellä asenteella tulla, perhana!  Rauha palasi maahan hyvin nopeasti, ei turhaa jälkikireyttä :)
 




Sulo ja Rakka erottamattomat kaverukset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti