maanantai 30. maaliskuuta 2015

Poropaimenessa

Hommat hoidettu!
 Nyt oltiin jo toista kertaa poropaimenessa Pellossa, Saajossa, Minna Mäntyranta-Mustosen tykönä. Nyt viikkoa myöhemmin Rakka suhtautuikin poroihin jo varsin lunkisti, viimekerralla piti alussa typerää "jänsähaukkua" karsia " kovalla kädellä mutta nyt voitiin heti alkaa hommiin. Porot oli vähän jukuripäisellä tuulella, joten meillä oli sitten kaverina toinen porokoira, 2 vuotias narttu. Ensimmäisellä kierroksella Rakka ei ihan päässyt oikeuksiinsa ja tuntui, että se käytti aikansa lähinnä erilaiseen " pelleilyyn", itsensä, emännän tai porojen rauhoitteluun ja aina ei ne käskytkään menneet perille. Työskentely vieraan koiran kanssa jännittää aina (emäntäkin oli ehkä vähän turhan kireänä alussa. . . . ) Ihan hyvä harjoitus ja oppisen paikka se on meille molemmille!
 
Tauon jälkeen otettiin porot uudestaan ja parina oli jälleen sama 2-vuotias porokoira narttu. Nythän sitä töitä tehtiin ihan eri asenteella! Rakka teki hienosti nartun parina, ja tärkeintä, että emännän kanssa  yhteistyötä. Nyt ei myöskään liikaa jääty haaveilemaan poronpaskojen perään. Kerran poro jäi jukuroimaan vastaan ja Rakkahan alkoi sitä topakasti komentaa komealla työhaukulla. Minnakin kommentoi myös iloksemme aidan takaa, että on komea matala kuuluva työhaukku Rakalla. 
Lopulta jukuripääporo häipyi muun lauman perään kirnusta ja sittenhän se laukka alkoi. Rakka hieman kuumui ja lähti laukkaamaan tokan perässä (ei vihamielisesti, mutta alkoi saalistaa) Minna heitti keppiä Rakan perään, komensi olemaa nätisti, Rakka vaan pyöräytti niskoja ja totesi, että " jahas, vai sinä minua komentelet siellä". Rakka menetti hetkeksi keskittymisensä ja poro otti tilanteen haltuun alkaen hyökkiä Rakan päälle. Poika oli saada koparasta, mutta säikähdyksellä selvittiin (niinkuin yleensä aina). Rakka jatkoi työskentelyä hyvällä vireellä ilman taantumista mielistelevään mielentilaan, vaikka se sai ihan kunnon varoitukset. Minna tuumasi jälkeenpäin, että pojasta on kasvamassa vahva uros, kun se ei järkyttynyt poron tai Minnan itsensä antamista palauttteista, vaikka onkin niin nuori vielä.
 
Lampaiden kanssa käytiin myös jaloittelemassa, mutta nyt kaverina oli muutama muukin koira. Rakalla oli nyt hieman enemmän vaikeuksia keskittyä lampaisiin, kun oli muita koiria niin paljon ympärillä pyörimässä. Lampaat ei kuitenkaan minun mielestäni aiheuta Rakalle enää niin kovaa painetta, etteikö se selviäisi yksin niiden kanssa. Viimekerralla se haki irralleen irtaantuneen lampaan ja palautti sen laumaan aivan oma-aloitteisesti ja yksin! Kyllähän se lämmitti emännän sydäntä <3 Nythän poika eksyi vahingossa lammaslauman keskelle ja siellä se sitten ihmettelivät keskenään lampaiden kanssa, että mikäs nyt on marssijärjestys? Rakkaan voin luottaa, ettei se käyttäydy vihamielisesti poroja tai lampaita kohtaan ja saalistusta tulee vain harvoin, eikä se ole yltynyt väkivaltaiseksi jahtaamiseksi ainakaan vielä. Kehityskelpoinen poika ja selvästi  paimennus lähentää minun ja pojan suhdetta entisestään :)
Nuita mie äsken vähä paimensin.

Pysykääs nyt kiltisti siellä, muuten joudun taas hommiin.

Hmm... kierretääs vähän, meinaa pakka hajota.

Hups, hetkinen.. Öhh, joo... mites mie nyt keskellä laumaa olen?

Näinhän niitä lamphajia kuljetellaan... eikös?



Porot aidassa, päkäpäät syömässä rehuja ja Rakka komiana porona räntäsateesta huolimatta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti