lauantai 4. huhtikuuta 2015

RN 4.4.2015

Tänään edustettiin Rakan kanssa pentuluokassa Tervolan ryhmänäyttelyssä. Oltiin ainoat pentuluokassa, ja näyttelyn ainoat muut kaksi lapinporokoiraurosta löytyivät junioriluokasta. Vaihdoin pari sanaa yhden porokoiranartun omistajan kanssa ja hänen kokemuksensa on, että pohjoisessa porokoirauroksia ei ole liiaksi näyttelyissä näkynyt viimeisen 10 vuoden aikana ainakaan.

Rakka hurmasi rauhallisuudellaan tuomarin ja kyllä pari näyttelyvierastakin kävi Rakkaa ihastelemassa. Typerät haukkurähinät ja pöhinät unohtui heti alkuunsa, joten oikein hyvillämielin saan olla pojan käyttäytymisestä uudessa ja jännittävässä tilanteessa :) Kehässäkin pyörittiin kivasti, vaikka siinäkin on vielä hiomista (tietenkin) ja pönötyksiä piti ottaa muutaman kerran uusiksi, kun Rakalla olisi haluttanut lähteä katsomaan naapurikehän karjalankarhukoirien menoa! Pikkusen  Rakalla ujostutti tuomarin kopelointi, mutta antoi se silti tutkia ilman irvistelyjä tai paniikkia. Ensimmäistä kertaa tällaisessa tilanteessa, ja minusta me suoriuduttiin tosi kivasti :)

Dieetistä huolimatta pieni maininta tuli vyötärölle kertyneestä vararenkaasta, mutta onneksi ei ole läskit riistäytyneet käsistä kuitenkaan! Pitää varmaan siirtyä vielä vähän kevyempään nappulaan ennen kesää.

Näyttelyarvostelu, tuomarina Jari Fors:

7,5 kk ikäinen. Keskikokoinen. Musta vaalein ja mustin merkein. Oikeanlinjainen kevyehkö pää. Hyvät korvat. Ikäisekseen jo hyvin kehittynyt runko. Joskin tänään esitetään tuhdissa kunnossa. Hyvät raajat häntä ja turkki. Kevyt liike. Luonne oikea. 

ROP ja KP.

Saatiin kunniamainintakin kaupanpäälle, joten kyllähän se mieltä lämmitti :) Ihana juttu! Niin, jos Rakan väritystä pitäisi kommentoida, niin musta, vaalein ja ruskein merkein olisi lähempänä kuin musta vaalein ja mustin merkein ;) Mutta näitä pikku painovirhepaholaisia sattuu joskus.









1 kommentti:

  1. Kyllä se voi olla mustinkin merkein. Onhan ne siellä tassuosastolla. Muut merkit ovat vaaleita, tosin itse en luettelisi värivaihtoehtoja ollenkaan. Riittää kun sanoo: musta merkein.

    VastaaPoista