Porossa on huumorintajua

Voi poijjat.... Miehän pietän omaa pikku päiväkirjaa facebookissa, avaudun sinne välillä kun tulee herkullisia tilanteita äipän kanssa tai muuten vaan. En tiedä, mutta äiti sanoo, että mulla on nyt joku ihme vaihe päällä. Kuulemma TURBO-vaihde meni silmään tuossa varmaan pari kuukautta sitten. No hei, jos jotain tehdään ni tehdään se satalasissa sitten! En mie ole paha enkä käy kenenkää kimppuun, kun olen sellaisistakin  "ongelmakoirista" kuullut. 

Muttako minkäs mie sille voin, että äiti on mulle aika hiton tärkee. Ja ainahan se nyt ei siltä näytä, että mie mitään kuuntelisin, mutta niinhän se just on: "se vaan näyttää siltä". Ollaan me äitin kanssa otettu vähä hupiakin irti elämästä, kun se on mulle ainakin tärkeetä. Ei aina voi vaan puurtaa ja ahertaa, pittää välillä leikkiäkin. Ja on mulla sitä huumorintajuakin. 

Äsken äiti haki minut tuolta kopperolta ja lähettii lampaita ruokkimaan. Äiti antoi minulle tärkeän käskyn:  " oota ", mie pooka ootin, mutta kun äiti oli kolmen metrin päässä, niin joku ihmeellinen voima veti minut pois sieltä tarhasta ja en voinut sille mitään! Ja minun tuurilla äiti näki heti sen tilanteen ja kääntyi salamana ympäri jolloin mie vedin itteni kenttään ja yritin selittää, etten todellakaan omin jaloin kävelly tuolta tarhasta ulos. Äitillä ei pokka pitänyt tänään sekunttiakaan ja se repsi ihan hulluna nauramaan, enkä miekää enää siinä tilanteessa jääny hohhailemaan kun lähdin leikkiin mukaan. Onko niin vakavaa, jos joskus vähä pelleilee :) 

Kyllä se äiti olikin aika tiukkana eilen, ei tykänny yhtään jos lipsuin annetuista käskyistä... Aina joutuu tekemään uudestaan, jos ei mene heti perille. Ollaan me vaan iha hyvä pari silti :)

Rakka 1 vuosi ja 2 kk

Koiramaista menoa

Met ollaan Sulon kanssa sellanen parivaljakko, että oksat pois... Mehän olllaan melkein koko pieni elämämme yhessä vietetty :) Kähistään ja nahistellaan harva se päivä mistä milloinkin ja sitte rötkötettään missä sun sattuu päiväunilla :)

Käytiin kuitenkin tänään vähän koirapuistossa ja siellähän meillä kivasti aika kului. Tuossa ylimmäisessä kuvassa minun tämän päivän puistokavereita, jotka painii keskenänsä. Oli ihan kiva, kun oli monenlaisia koiria tänään. Ne yhdet mulla vähän nauratti, kun sellanen kiva parivaljakko pikku mittelspitzejä oli siellä myös. Se toinen  oli niin pieni, mutta silti niin "iso"... Enhän mie voinu ottaa sen isotteluja tosissaan, kun sehän kaatuis kumoon pienestä töytäisystä. 

Hassuja koiria sitä onkin olemassa.

No olin mie sitten taas vähä raisu, kun tuo yksi sekarotuinen puolivuotias penikka, oli vähä ujo ja mie en sitte millään meinannu aluksi käsittää, että voisi sillai nätisti lähestyä. Muttaku en mie malttaisi millään. (onneksi äiti vähä topppuutteli, ni maltoin sitte pari minuuttia vähä iisimmin ottaa.) Kyllä mie kylki edellä hypin sitä vasten ja vällillä menin takapuoli edellä hyppimään siihen eteen ja taakse, että luulis nyt toisen tajuavan, että ei peräpäässä ole hampaita?  Vai, teinkö jotain väärin. . . ? Näytti se toinen sitte lopulta siittä heltyvän ja juostiin niin helkkarin lujaa ympäri puistoa ja Sulo perässä ;)

Sitten kävi kyllä vähä ikävästi, että piti ihan rääkyä niinku viimestä päivää. Kun Sinne puistoon tuli sitte sellane iso uros, joka ei sitte ymmärtäny minun innokasta lähestymistapaa, ja kävi sitten kurkkuun kiinni. En mie ehtiny kissaa sanoa, kun olin jo kentässä...  Helvetti ku säikähdin, että joko tässä lähti henki vai lähteekö "vaan" komiat korvat päästä irti. Onneksi tuli sitte äitikin apuun, että saatiin se yksi siittä naamasta irti... Yritin mie mennä pyytään anteeks, tai muuten vaan tekemään sovintoa, mutta ei se toinen enää halunnu. Äitikin sitte sano, että parempi meän mennä nyt vähä sivummalle ja lähtiä kotiin sitä myöten. Katoin mie, että äiti ja se toinen emäntä sai asiat sovittua, vaikka kyllä siinä taisi kaikki säikähtää ihan sydänjuuria myöten.  Sellasta sitä sattuu, mutta olisin mie silti halunnu itekki sopia sen toisen kanssa, kun enhän mie mittään pahhaa tarkoittanu.

Lammaskatras

Nythän tässä on jo viikon sisään tapahtunut paljon juttuja. Meille tuli yhtäkkiä 3 uutta pikkipäkäpäätä ja äiti on alkanut puhumaan TANSKAA! Tai siltä se ainakin kuulostaa, kun se juttelee lampaiden kanssa... " mäae mäae...mäae mäae". Mikähän sille on tullut, ja ymmärtääkö ne lampaat edes sitä. . Ja onko sillä yhellä  tikku jossain, vai miksi se äiti huutaa että " tikku tikku tiii-iii, tikku,tiii". . . Se on ihan hassu :D Kai se on joku äidin ja pökäleiden salakieli?

Niin ja sitten pässinpökäle lähti virheämmille nummille, kun se halusi tehdä vähän liiankin paljon tuttavuutta uusien pikkukarittojen kanssa. No, eipä tartte ennää sen kanssa tapella... Sen tilalle tulikin sitten pikku-uuhi Rusina, joka onkin melekonen tuittupää. Siellä se jo sorkkaa paiskoo maahan, jos mie alan ihan härskiksi. (mitä mie en tietenkään koskaan ole)

Joo ja MIE, minä se sitten sytyin lammashommiin ihan eriinmalliin! Kyllä kuule lauma liikkuu ja lähtee komiasti koparat kopsuen äitiä kohti, kun mie poika niin päätän... Ja mie päätän Niin no joo, okei välillä mulla on vähä vaikeuksia tehdä niinku äiti haluaa, mutta jos mie ite saan päättää niin kyllä mie ne lampaat aina äidille tuon ja kerään kaikki mattimyöhäisetkin mukaan. Että en mie ihan turhake ole, mutta mulla on välillä vähän liikaa vauhtia. En tiiä, mutta äiti se aina minua toruu, kun menen liian lujaa, mutta MITEN MUUTENKAA saan karkulaiset kiinni??  Täh? En mie käsitä? Joskus vaan pittää juosta vähän vielä lujempaa, että pääsee karkulaisen eteen ja pyssäyttettyä sen. En mie aina ihan turhaan juokse, mutta hitto kun on niin herkkiä nuo uudet karittat. Hitto ne on niiin vilkkaita liikkeissänsä!  Mutta aina mie saan sen lauman uudestaan kasattua, vaikka se joskus vähän leviää. Eikä ne onneksi ole moksiskaan, vaikka välillä tulee liikaa vauhtia. Äidin sylistä  ne näyttää turvaa joskus hakevan ja äskenkin se äiti niitten sorkkien kimpussa oli. On ne melekosia pikkukarittoja; Rusina, Pulla ja Pitko. Hassut nimet keksinyt niille. :)

Äiti on mulle tosi tärkeä edelleen ja nytkin mie ajattelin laittaa sen jalkoihin nukkumaan. Siinä se on paras paikka olla. Ja käytiin me äsken vähä jängällä kävelemässä yhessä. Kiva kun ei tarttennu ottaa ressiä työnteosta eikä muusta :) Ihan vaan käveltiin äitin kanssa. On niin monesti nyt pyöräilty, että kiva välillä vaan käveleskellä.

Lisää kuvateksti

Topopässi, Tilkku, ja Täkki + pikkukarittat Rusina, Pulla ja Pitko ja Rakan perä! :D

Näytelmöitiin.

Pitää kerätä ajan kanssa omaan kansioonsa Rakan näyttelytulokset ja arvostelut, on sitten sieltä kiva lukea ja verrata mitä on kukakin tuomari pojasta tykännyt. 

Nyt minun pitää hieman ottaa RELAX ja hengittää syvään. Tuomareilla on myös omia mieltymyksiä ja makuasioita, jotka ratkaisevat sitten siinä tilanteessa, kun koiria vertaillaan keskenään eli tilanteessa jossa kaikki ovat olleet niin hyviä, että ovat ansainneet paikkansa kilpailuluokassa. On kuitenkin olemassa rotumääritelmä, jonka mukaan koirat arvioidaan. Mahdollisten virheiden määrän ja niiden vakavuuden mukaan sijoitus laskee tai jos koira on vaan tosi täydellinen, niin silloin se saa vielä kunniapalkintoja! Niinkuin Rakan velipoika Hatka (P.Doppio) putsasi pöydän antaitsemallaan tavalla :) Onhan sekin tosi komia, ei siittä pääse mihinkään. Pärjättiin me lopulta tosi hienosti kasvattajaluokassa, oltiin porokoirien ROP1 ja lopulta koko näyttelyn kasvattajaluokkakisaan päässeiden kesken sijalla 3! Todella hieno suoritus :)

Arvosteluja on päästä päähän, joten hylätyn, tyydyttävän, hyvän, erittäin hyvän ja erinomaisen koiran välillä onkin oltava eroja. Meidän EH on siis merkki, että Rakka on tälläkin kertaa ulkomuodon, liikkeiden ja vähän luonteenkin perusteella erittäin hyvä. Se kuulostaa hieman kalpealta arvostelulta SERT:n ansanneiden koirien rinnalla, mutta EH ei ole huono. Jos koiralla on selkeästi virheitä esimerkiksi karvapeitteessä tai sillä on epä-porokoiramainen rakenne niin arvostelu putoaa väkisinkin alemmas, ikä se voi saada EH:n arvoista arvostelua. 

Edelleenkin näyttelykehässä pyöriminen on ihan erijuttu kuin kotona. Häntä töröttää aina kehässä pystyssä, kun taas nyt kotona mentiin häntä rennosti keinuen kintereillä. Liikkeet jää näyttelytilanteissa väkisinkin ehkä hieman jäykäksi, kun kaikilla jännittää ja hermostuttaa. Huh. . . No yllättävän hyvä arvostelu saatiin, vaikka tuntui että ei me osattu esiiintyä yhtään.

Asiasta kolmanteen...

Koen, että on Rakka alkanut aikuistumaan, vaikka se vielä onkin tosi leikkisä. Puhtetta tulikin siitä, tulevatko urokset keskenään toimeen ja hieman ihmettelin, sitä miksei toiset urokset ole ymmärtäneet Rakan rauhansovinto yrityksiä. Rakka on ainakin toistaiseksi ihan hyvin tullut juttuun kaikkien kanssa, jos toinen ei halua tapella. Poikkeuksiakin on: olen huomannut, että ei Rakka jää tuleen makaamaan, jos sen kimppuun käydään vaan puolustautuu kyllä rähäkästi. Mutta ei se jää yhteenottoa miettimään sen pitemmälle, uudet koirat ja aina uusi tilanne ilman sen kummempia traumoja :) Aiheesta tuli puheeksi, ettei se ole porokoiramaista tai tyypillistä, jos tulee toisten uroksien kanssa toimeen. Ja varsinkin omituista on se, jos jo 1 vuotias uros tulisi toisten uroksien kanssa juttuun. Tulkitsin tämän vähän jyrkästi niin, että Rakka ei ole tarpeeksi porokoiramainen, se ei täytä jotain rotunsa kriteerejä, siinä täytyy olla jotain vikaa ja pahasti pielessä. Mutta eihän rotumääritelmässä kielletä sosiaalisuutta, vaikkakin se ei ole kovin tyypillistä porokoirille. Siellä mainitaan ystävällisyys, joka tottakai osoittautuu etenkin ihmistä kohtaan tärkeäksi ominaisuudeksi. Mutta toisista koirsta ei puhuta mitään. Olen nähnyt myös poikkeuksia mm. karhukoirissakin, Rakalla on karhukoirakaveri Topi. :D Ehkäpä kuitenkin keskustelun pohjalla oli kyse siitä, että minun ei kannata ihmetellä toisten uroksian pullistelua, kun se on ihan normaalia ja se on yleisempää kuin taas sosiaalisuus. Rakassa ei koirana ole mitään vikaa, se vain on poikkeuksellinen tässä sosiaalisuus asiassa. Tarkoitus ei ollut varmaan Rakkaa moittia jotenkin omituiseksi ja huonoksi porokoiraksi. Olen niin ylpeä pienistäkin edistysaskelista ja kehityksestä. Nuorihan se vielä on, vaikka vuosi tulikin täyteen elokuussa. Ja vielä en tiedä mihin me vielä Rakan kanssa päästään :)  Ja uskalsihan poika mennä hevosaitaankin vaikka niin ensin pelotti!

5.9.2015 Siilinjärvi, Tuomari Lehtimäki Eija

JUN EH, JUK 3

Vahvarunkoinen nuori uros. Luusto voisi olla hieman järeämpi. Oikeanmuotoinen pää. Hieman pitkät korvat.  Ikäisekseen hyvin kehittynyt runko. Hyvä eturinta. Kulmaukset voisivat olla voimakkaammat. Häntä nousee liikkeessä selälle. Erittäin hyvä karvanlaatu, joskin niukasti pohjavillaa. Riittävä askelpituus.

Tässä vaan kattelen, tassut ristissä :)

Tohtisiko tonne mennä...?

Ei pelota enää yhtään. Täällä mie meen hevosten seassa :)